Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Pikku-Maddy nähty Belgiassa vain kuusi päivää sitten?

Kadonneen brittitytön Madeleine McCannin vanhemmat saivat uutta toivoa tyttärensä löytymisestä eilen, kertoo brittilehti Sun.

Poliisi tutkii parhaillaan belgialaisen pankin kuvanauhoja. Tuoreen tiedon mukaan Madeleine nähtiin pohjoisafrikkalaisen naisen kanssa brysseliläisessä pankissa viime viikolla.

Vihjeen mukaan afrikkalaisella naisella oli vaikeuksia puhua Ranskaa pankkivirkailijan kanssa.

Huomiota herätti erityisesti naisen mukana ollut englanninkielinen tyttö. Tytöllä oli vaaleat hiukset ja siniset silmät. Iältään hänen arvioitiin olevan noin neljä- tai viisivuotias. Madeleine McCann siepattiin juuri ennen hänen neljättä syntymäpäiväänsä viime vuoden toukokuussa.

Vanhemmat kuvailevat uutta käännettä "korvaamattomaksi".

Sun kertoi toissa päivänä kolmesta Maddy-havainnosta Belgiassa ja kolmesta Hollannissa. Viime viikolla poliisin kerrottiin seuranneen myös tutkintalinjaa, jonka mukaan Maddy siepattiin "tilaustyönä" belgialaisen pedofiilirenkaan toimesta.

- Nämä ovat juuri niitä ajankohtaisia vinkkejä, joita kaipaamme. Yritämme saada kuvanauhat käyttöömme mahdollisimman pian, totesi McCannien tiedottaja Clarence Mitchell eilen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  3. 3

    Skotlannissa kadonnut suomalaistaustainen Antoine, 21, löytyi kuolleena järvestä

  4. 4

    100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

  5. 5

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  6. 6

    Meeri, 20, teki todellisen joulun hyvän työn – Keräsi kaksi autollista tavaraa hädänalaisille

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

  9. 9

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  10. 10

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  7. 7

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  8. 8

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  9. 9

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  10. 10

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  3. 3

    Skotlannissa kadonnut suomalaistaustainen Antoine, 21, löytyi kuolleena järvestä

  4. 4

    100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

  5. 5

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  6. Näytä lisää