Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Nasa antoi lähtöluvan "suomalaisastronautille"

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on antanut lähtöluvan Endeavour-sukkulalle, joka laukaistaan kohti kansainvälistä avaruusasemaa lauantaina iltapäivällä Suomen aikaa.

Lähtölupa tarkoittaa, että sukkula on tarkastettu läpikotaisin ja sää laukaisualustalla Floridassa Kennedyn avaruuskeskuksessa on suotuisa.

Endeavourin seitsenhenkiseen miehistöön kuuluu myös suomalaistaustainen lentoinsinööri Tim Kopra. Hän jää peräti kolmeksi kuukaudeksi avaruusasemalla suorittamaan tieteellisiä kokeita.

- Tämä on unelmieni täyttymys, kuvaili Kopra Nasan lähtöhaastattelussa.

Kopran isoisä muutti Amerikkaan viime vuosisadan alussa. Hänen isänsä puhui vielä hyvin suomea. Tim Kopra on vieraillut kerran Suomessa sukunsa juhlilla ja hän pitää yhteyttä suomalaisiin pikkuserkkuihinsa.

Näin hänestä tulee siis myös maailman ensimmäinen sisunautti, eli suomalaisastronautti.

Endeavourin 16-päiväisen sukkulalennon päätehtävä on rakentaa avaruusasemaa täydelliseen toimintakuntoon. Mukana on osia japanilaiseen Kibo-laboratorioon, ja astronautit suorittavat peräti viisi avaruuskävelyä.

Niistä ensimmäisessä on mukana myös Tim Kopra, josta tulee kautta aikojen 502. ihminen avaruudessa.

Endeavourin lähtö voi vielä viivästyä, jos sää huononee tai sukkulassa ilmenee teknisiä ongelmia. Jos sukkulaa ei saada laukaistua maanantaihin mennessä, siirtyy Endeavourin matka heinäkuulle.

IS seuraa Endeavourin tehtävää ja Tim Kopran matkaa tiiviisti sekä netissä että paperilehdessä

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  2. 2

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  3. 3

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  4. 4

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  5. 5

    Poliisi käynnistää liikenteen tehovalvonnan ensi viikolla – erityistarkkailussa myös jalankulkijat

  6. 6

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  7. 7

    Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

  8. 8

    Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

  9. 9

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  10. 10

    Linnan juhlissa esiintynyt Reeta Vestman häkeltyi presidenttiparin eleestä – ”Silloin tunsin kiitollisuutta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  6. 6

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  7. 7

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  8. 8

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  9. 9

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  10. 10

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

  2. 2

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  3. 3

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  4. 4

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  5. 5

    Poliisi käynnistää liikenteen tehovalvonnan ensi viikolla – erityistarkkailussa myös jalankulkijat

  6. Näytä lisää