Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kanadalaismies tuunasi tekosilmänsä kameraksi

Rob Spence, 36, menetti silmänsä teininä tapahtuneessa ampumatapaturmassa.

Joitain vuosia sitten Spence päätti rakentaa minikameran, joka voitaisiin istuttaa tekosilmän sisään.

Viime vuonna valmistuikin prototyyppi, jonka Time-lehti valitsi vuoden 2009 parhaiden keksintöjen joukkoon. Nyt silmä on toiminnassa, kertoo Daily Telegraph.

Silmä sisältää langattoman kameran, joka toimii pienellä kolmen voltin paristolla. Kamera ei ole missään yhteydessä miehen aivoihin, mutta se tallentaa kaiken näkemänsä.

Nykyisen mallin lähetin on varsin heikko ja miehen pitääkin pidellä antennia poskeaan vasten saadakseen täyden signaalin. Tehokkaampi on kuitenkin tekeillä.

Torontolainen Spence on ammattiltaan elokuvantekijä ja aikookin käyttää keksintöään myös työssään.

- Kun ihmiset joutuvat kameran eteen, he käyttäytyvät eri tavalla. Uskon, että silmän avulla tallennetut keskustelut voivat olla todellisempia.

Spenceltä löytyy kamerasilmästä myös punaista led-valoa hehkuva versio, Terminator-elokuvien malliin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  3. 3

    Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

  4. 4

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  5. 5

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  6. 6

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  7. 7

    Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

  8. 8

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  9. 9

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  10. 10

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  6. 6

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  10. 10

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  10. 10

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  3. 3

    Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

  4. 4

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  5. 5

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  6. Näytä lisää