Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

FBI pidätti sotilassalaisuuksia vakoilleen huippuasiantuntijan

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on pidättänyt huippuasiantuntijan, joka aikoi luovuttaa ilmeisesti avaruusteknologiaa koskevaa salaista tietoa Israelille.

Stewart Nozette, 52, meni amerikkalaisagenttien ansaan. Hän tarjoutui luovuttamaan tietoja henkilölle, jonka hän luuli olevan israelilainen, mutta joka oli todellisuudessa peitetehtävissä ollut FBI:n agentti. Vastineeksi tiedoistaan Nozette halusi tuhansia dollareita rahaa ja Israelin passin.

Israelia tai ketään israelilaista ei epäillä rikkomuksista. Nozette on työskennellyt avaruusalan yritykselle, jonka omistaa Israelin hallitus.

Nozette lähti viime tammikuussa ulkomaanmatkalle mukanaan kaksi tietokoneen ulkoista kovalevyä. Kun hän palasi kotimaahansa, hänellä ei enää ollut levyjä mukanaan.

Nozette on työskennellyt huippusalaisissa tehtävissä niin puolustusministeriö Pentagonissa, Valkoisessa talossakin kuin Nasassakin. Hänellä oli pääsy arkaluonteiseen tietoon.

Lisäksi hän on ollut keskeinen henkilö Kuun tutkimuksessa, mikä kiinnostaa useita maailman maita nykyään strategisista ja energiateknologisista syistä.

- Ei Mossad (Israelin tiedustelupalvelu) minua joka päivä rekrytoi. Tiesin että tämä hetki tulisi, Nozetten kerrotaan sanoneen FBI:n nauhoittamassa keskustelussa peiteagentille.

Häntä uhkaa jopa elinkautinen vankeusrangaistus.

- Joka on valmis myymään maamme puolustussalaisuuksia, voi odottaa kovia syytteitä, totesi liittovaltion syyttäjä Channing D. Phillips.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  5. 5

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

  6. 6

    Kuvat jättiruuhkasta: MM-kisat ruuhkauttivat nelostien

  7. 7

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  8. 8

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  9. 9

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  10. 10

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  7. 7

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  8. 8

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  5. 5

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

  6. Näytä lisää