Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Hillary Clinton voittoon New Hampshiren osavaltiossa

Senaattori Hillary Clinton on voittanut demokraattien esivaalin New Hampshiren osavaltiossa.

Clinton jätti taakseen Illinoisin senaattorin Barack Obaman. Clinton sai 39 prosentin kannatuksen ja Barack Obama jäi kakkossijalle 37 prosentin kannatuksella.

Clintonin ja Obaman ääniero jäi äärimmäisen pieneksi. Clinton sai vain noin 8 000 ääntä enemmän kuin Obama.

- Kuuntelin New Hampshirea ja löysin täällä oman ääneni, Clinton sanoi aamulla omassa vaalijuhlassaan.

- Aion laittaa teidän perheenne, lapsenne, tulevaisuutenne etusijalle, kun minusta tulee Yhdysvaltain presidentti. Tulevaisuudessa me rakennamme tätä maata yhdessä, Clinton linjasi.

Mielipidetiedustelut
pettivät

Mielipidetiedustelut lupailivat ennen New Hampshiren esivaaleja selkeää voittoa Obamalle, mutta äänestäjät päättivät toisin. Gallupeissa Obamalle luvattiin jopa kymmenen prosenttia enemmän ääniä kuin Clintonille.

Obama onnitteli aamulla Suomen aikaa pitämässsään yleisötilaisuudessa Clintonia New Hampshiren vaalivoitosta. Obama ei kuitenkaan osoittanut minkäälaista lannistumisen merkkiä.

- Olen yhä täynnä intoa ja menohaluja, Obama vakuutti omalle väelleen aamulla. Voitto oli valtava helpotus Clintonille, joka hävisi yllättäen Obamalle viime viikon Iowan vaalikokouksessa. Iowan vaalin kakkonen John Edwards jäi nyt selkeästi kolmanneksi.

Yhtenä mahdollisena syynä Clintonin viime hetken menestykseen on pidetty hänen itkuista purkaustaan päivää ennen vaaleja. Hän murtui eräässä yleisötilaisuudessa, kun hän ylisti omia vaalityöntekijöitään ja näiden tekemiä uhrauksia.

Clintonin voitto tarkoittaa sitä, että tiukka taistelu Obaman kanssa jatkuu seuraavissa esivaaleissa Michiganissa, Nevadassa ja Etelä-Carolinassa.

Obaman ennustetaan olevan vahvoilla Etelä-Carolinassa, mutta Clintonin voitto tuo lisää nostetta hänen hieman alamaissa olleeseen kampanjansa.

Republikaanien voittajaksi
nousi John McCain

Veteraanisenaattori John McCain puolestaan voitti republikaanien esivaalin New Hampshiren osavaltiossa. Hän sai äänistä 37 prosenttia.

McCainin voitto oli odotettu, sillä hänen kampanjansa on keskittynyt jo pitkään yksinomaan New Hampshireen ja sen voittamiseen.

- Tänään me todella näytimme, miltä comeback näyttää, McCain riemuitsi aamulla.

McCainin kampanja näytti syksyllä hyvin kuolleelta ja epäonnistuneelta. New Hampshiressa McCain kuitenkin ponnahti takaisin eturiviin.

Toiseksi republikaanileirissä kiri entinen Massachusettsin kuvernööri Mitt Romney, joka sai 32 prosenttia republikaaniäänistä. Varsin kaukainen kolmonen oli Iowan voittanut entinen Arkansasin kuvernööri Mike Huckabee.

Näin New Hampshire äänesti

DEMOKRAATIT (%:a äänistä):

Hillary Clinton: 39%Barack Obama: 36%John Edwards: 17%Bill Richardson: 5%Dennis Kucinich: 1%

REPUBLIKAANIT (%:a äänistä):

John McCain: 37%Mitt Romney: 32%Mike Huckabee: 11%Rudy Giuliani: 9%Ron Paul: 8%Fred Thompson: 1%

Lähde: Concord Monitor

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  2. 2

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  3. 3

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  7. 7

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

  8. 8

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  9. 9

    Aleppon kauhujen keskeltä twiitanneen 7-vuotiaan Bana-tytön Twitter-tili katosi – ehti julkaista viimeisen hyytävän päivityksen

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  10. 10

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  2. 2

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  3. 3

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. Näytä lisää