Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Karzai vannoi valan uudelle presidenttikaudelle

Vaalivilppiepäilyjen tahrima Hamid Karzai vannoi torstaina virkavalansa uudelle presidenttikaudelle Afganistanin johdossa.

Viisivuotinen virkakausi on 51-vuotiaan Karzain toinen. Hänet julistettiin elokuussa pidettyjen presidentinvaalien voittajaksi sen jälkeen kun vastaehdokas Abdullah Abdullah vetäytyi toiselta vaalikierrokselta.

Karzai kertoi juhlapuheessaan aikovana kutsua maan eri väestöryhmiä edustavan loya jirga -neuvoston koolle. Lisäksi pyysi haastajaansa Abdullah Abdullahia uuteen hallitukseen.

Loya jirgan avulla Karzai pyrkii saamaan taleban-liikkeen mukaan yhteiskunnan toimintaan.

Karzai sanoi myös toivovansa, että Afganistanin omat joukot ottaisivat viidessä vuodessa vastuun maan turvallisuudesta. Karzai lupasi myös taistella Afganistanissa rehottavaa korruptiota vastaan.

Vaalien ensimmäisellä kierroksella hylättiin runsaasti ääniä vaalivilppiepäilyjen vuoksi. Vilpin takana uskotaan olevan Karzain tukijoita.

Afganistanin vaikea tie

Lokakuu 2004: Pataanijohtaja ja vt. presidentti Hamid Karzai voittaa presidentinvaalit.

Syyskuu 2005 : Parlamentin alahuoneen vaalit.

Tammikuu 2006: Maa saa miljardiavustuksia kitkeäkseen köyhyyttä ja suitsiakseen huumekauppaa.

Heinäkuu 2006: Nato ottaa vastuun rauhattoman eteläosan turvallisuudesta, Nato-johtoiset Isaf-joukot syksyllä koko maahan.

Kesäkuu 2008 : Ulkomaat lupaavat taas miljardiapua, korruptio herättää huolta.

Joulukuu 2008 : Karzai ja Pakistan sopivat yhteistyöstä al-Qaidaa ja Talebania vastaan maiden välisellä raja-alueella.

Helmikuu 2009 : Obama lähettää 17 000 sotilaan lisäjoukot Afganistaniin, kuukautta myöhemmin vielä 4 000 lisää.

Elokuu 2009 : Taleban iskee Isaf-joukkojen päämajaa vastaan Kabulissa: seitsemän kuolee ja sata haavoittuu.

Elokuu 2009: Presidentinvaalit.

Lokakuu 2009: Vaalitarkkailijat vaativat toista kierrosta, koska vaalivilppi syö Karzain äänisaaliin alle puoleen.

Marraskuu 2009 : Karzain kilpailija Abdullah Abdullah luopuu kilvasta. Karzai julistetaan voittajaksi seuraavana päivänä.

Marraskuu 2009 : Transparency International sanoo korruption rehottavan valtoimenaan maassa.

STT- Reuters

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

  6. 6

    Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

  7. 7

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  8. 8

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  9. 9

    ”Salainen” kuva hovista julki – herttuatar Catherine säteili Dianalle kuuluneessa timanttitiarassa, iltapuku korosti hoikkaa uumaa

  10. 10

    Asiantuntija kertoo saunapalojen yleisimmät syyt: ”Muutamia tapauksia on ollut, että kiuas on tipahtanut seinästä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  4. 4

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  5. 5

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  6. 6

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  10. 10

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

  6. Näytä lisää