Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Olmert ei usko Lähi-idän sopuun vielä ensi vuonna

Israelin pääministeri Ehud Olmertin mukaan Israelin ja palestiinalaisten välille ei saada rauhaa vuoden 2008 aikana.

Yhdysvaltain presidentti George Bush oli ilmoittanut vain tunteja aikaisemmin historiallisesta Lähi-idän rauhanprosessin käynnistymisestä Yhdysvaltain Annapolisissa. Takarajaksi rauhanprosessille asetettiin ensi vuoden loppu.

Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Ricen mukaan Olmertin ja palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbasin väliset keskustelut jatkuvat keskiviikkona Valkoisessa talossa.

Seuraava kokous Moskovassa

Lähi-idän seuraava rauhankokous järjestetään Moskovassa, kertoo Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov. Kokouksen ajankohtaa ei vielä tiedetä.

Lavrovin mukaan Israel ja palestiinalaiset ovat kuitenkin hyväksyneet Venäjän tarjouksen isännöidä seuraavaa huipputapaamista.

Sen paremmin israelilaiset kuin palestiinalaisetkaan eivät ole vahvistaneet Lavrovin tietoa seuraavan huippukokouksen järjestämisestä Moskovassa.

Annapolisissa on kuitenkin sovittu, että Israelin ja palestiinalaisten neuvotteluryhmät tapaavat kahden viikon kuluttua, 12. joulukuuta Lähi-idän alueella.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  2. 2

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  3. 3

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  4. 4

    Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

  5. 5

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  6. 6

    Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

  7. 7

    Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

  8. 8

    Räjähdysääni pelasti 1-vuotiaan palavasta talosta Laukaassa – 40-vuotiaalle miehelle syyte kolmesta murhan yrityksestä

  9. 9

    13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

  10. 10

    Lomalentoja uhannut lakko peruuntui – Pro ja Palta hyväksyivät sovintoehdotuksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  6. 6

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  7. 7

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  8. 8

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  9. 9

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  10. 10

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  2. 2

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  3. 3

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  4. 4

    Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

  5. 5

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  6. Näytä lisää