Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Venäjä jyrähti taas Suomelle Anton-asiassa

Venäjän ulkoministeriön virallinen edustaja Andrei Nesterenko kommentoi jyrkin sanakääntein Rimma Saloselle Suomessa vaadittavaa rangaistusta torstain tiedotustilaisuudessa.

- Suomalaisen syyttäjän Rimma Saloselle vaatima rangaistus - seitsemän ja puoli vuotta vankeutta - on ankara eikä voi olla herättämättä ihmetystä, Nesterenko sanoi Moskovassa uutistoimisto Interfaxin mukaan.

Nesterenkon mukaan "tällaiset tapaukset vaativat aina erittäin hienovaraista lähestymistä".

Nesterenko esitti toiveen, että myös Suomen viranomaiset ymmärtävät tämän asian hyvin. Hän lisäsi vielä, että Moskova jatkaa tilanteen tiivistä seuraamista ollen muun muassa jatkuvasti yhteydessä Rimma Saloseen.

Kaikesta päätellen Nesterenko ja Venäjän ulkoministeriö eivät ole kuitenkaan hankkineet Rimma Salosen syytteistä ensi käden tietoa Suomen viranomaisilta. Tulkinta seitsemän ja puolen vuoden rangaistuvaatimuksesta on nimittäin peräisin Rimma Salosen puolustajaksi ryhtyneeltä dosentti Johan Bäckmanilta.

Bäckmanin versio syyttäjän esittämistä vaatimuksista meni tiistaina läpi Venäjän kaikissa johtavissa tiedotusvälineissä alkaen uutistoimistoista ja päättyen valtiollisiin tv-kanaviin.

- Syyttäjä vaati Rimma Saloselle yhteensä 7, 5 vuoden vankeusrangaistusta, joista 4 vuotta vapaudenriistosta, 2 vuotta lapsikaappauksesta ja 1,5 vuotta kavalluksesta, muun muassa uutistoimisto Interfax siteerasi Bäckmania.

Todellisuudessa syyttäjä Mika Mäkinen ei ole esittänyt tällaista vaatimusta. Bäckman on päätynyt lukemaan laskemalla yksinkertaisella yhteenlaskumatematiikalla yhteen jokaisesta syytekohdasta Suomen laissa säädetyn maksimirangaistuksen.

- Joka näin väittää, ei ymmärrä Suomen oikeuskäytännöistä mitään. Tällainen väite on ihan eri planeetalta kuin se, mitä Suomessa voi tämäntyyppisistä rikoksista todellisuudessa saada, Mäkinen kommentoi tiistaina IS:lle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

  6. 6

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  7. 7

    Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

  8. 8

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  9. 9

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  10. 10

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  10. 10

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

  6. Näytä lisää