Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Sähköiskupoikien kaveri jäi henkiin

Ziad Benna ja Banou Traore eivät olleet kuuluisuuksia elinaikanaan. Vasta kuolema nosti poikien nimet kaikkien huulille ja historiaan he jäävät kahtena poikana, joiden saama sähköisku laukaisi yhä laajanevat mellakat Ranskassa.

Ziad, 17, ja Banou, 15, olivat paenneet poliisia ennenkin, mutta lähes kaksi viikkoa sitten pakoon juostessaan he piiloutuivat viimeisen kerran - ongelmalähiö Livry-Garganin sähkönjakelukeskukseen. 20000 voltin sähköisku tappoi pojat hetkessä.

Mukana oli myös kolmas poika, Muttin Altun, 17, joka jäi henkiin. Hän toipuu parhaillaan vammoistaan sairaalassa ja on ainoa, joka voi vielä kertoa tapahtumista poikien itsensä näkökulmasta.

Kaikki alkoi lokakuun 27. päivänä, kun poliisit saapuivat noin kello 17.20 paikallista aikaa tutkimaan rakennustyömaalle tehtyä murtoa Clichy-sous-Boisin esikaupunkialueella.

Poliisi epäili paikalla olevien poikien liikuskelleen työmaa-alueella ryöstelytarkoituksessa ja alkoi lähestyä joukkoa. Nuoret livahtivat pakoon ja ryntäsivät työmaan vieressä kulkevalle kadulle toisen poikaporukan kanssa.

Poliisit saivat kuusi pakenijaa kiinni, mutta Benna, Traore ja Altun ryntäsivät kohti sähkönjakelukeskuksen keltaista, kaksi metriä korkeaa suojamuuria ja alkoivat paniikissa kiivetä sen yli. Pian sähköisku surmasi heistä kaksi, mutta yksi jäi henkiin.

Hengissä selvinnyt Muttin Altun on jo kertonut poliisille, että hän, Banou ja Traore olivat ennen onnettomuutta pelanneet jalkapalloa läheisellä kentällä kymmenen muun nuoren kanssa. Altunin mukaan joukko oli vain palaamassa kotiinsa, kun he näkivät poliisit ja menivät paniikkiin.

- Kaikki lähtivät juoksemaan välttääkseen pitkiä kuulusteluja asumisolosuhteista, Altun sanoi lausunnossaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

  3. 3

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  4. 4

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  5. 5

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  6. 6

    Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

  7. 7

    Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

  8. 8

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  9. 9

    F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

  3. 3

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  4. 4

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  5. 5

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  6. Näytä lisää