Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Moralesin siskosta tulee ensimmäinen nainen

Bolivia painii nyt saman ongelman kanssa, joka Suomella olisi ollut edessään, mikäli Sauli Niinistöstä olisi tullut presidentti.

Nimittäin kuinka hoidetaan virallinen protokolla silloin, kun presidentillä ei olekaan aviopuolisoa?

Bolivian vastavalittu presidentti Evo Morales, 46, elää sinkkuna ja hänellä on viisivuotias poika. Vaimon puuttuminen ei ole kuitenkaan Moralesille mikään ongelma, sillä hän on jo keksinyt tavan ratkaista edustusongelmat.

Morales aikoo nostaa maansa ensimmäisen naisen rooliin oman elämänsä tärkeimmän naisen - isosiskonsa. Uutistoimisto AFP:n mukaan presidentin hallinto on jo ilmoittanut, että Esther Moralesin, 54, asema virallistetaan piakkoin.

Esther Morales puolestaan on suostunut tehtävään ja pitää sitä suurena kunniana.

- Roolissani haluaisin palvella kansaani ja auttaa köyhiä sekä orpoja, presidentin sisar sanoi äskettäin uutistoimisto Reutersille.

Toistaiseksi Esther Morales jatkaa elämäänsä kuten ennenkin ja pitää omaa ruokatarvikekauppaansa Oruron pikkukaupungissa. Kaupastaan hän aikoo luopua vasta, kun hänen asemansa on vahvistettu.

Evo ja Esther Moralesin sisarusparvi syntyi köyhiin oloihin. Perheen seitsemästä lapsesta neljä kuoli pienenä ja myös perheen äiti menehtyi, jolloin Estheristä tuli nuorempien Evon ja Hugon jonkinlainen sisäisäiti.

Esther Morales pukeutuu mielellään intiaanien kansallisasuun ja on ylpeä omasta aymara-taustastaan. Hän on naimisissa ja hänellä on kolme lasta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  3. 3

    Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  6. 6

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  7. 7

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  8. 8

    Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

  9. 9

    Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

  10. 10

    Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  7. 7

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  10. 10

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  3. 3

    Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  6. Näytä lisää