Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Yhdysvaltain itäosat talvimyrskyn kourissa

Suuri osa Yhdysvaltain keski -ja itäosia oli keskiviikkona talvimyrskyn kourissa. Myrsky ulottui Illinoisista ja Indianasta aina Virginiaan, Marylandiin ja New Yorkiin asti.

Tuhansia lentoja peruttiin, maanteillä kolaroitiin, kouluja suljettiin ja laajat sähkökatkot vaivasivat myrskyaluetta. Maan keskiosissa kärsittiin eniten kovasta tuulesta ja lumesta, itärannikon suurten kaupunkien alueilla riesana oli sen sijaan puihin ja sähkölinjoille kertynyt reilun sentin paksuinen jääkerros.

Jäämyrsky oli Washingtonin alueella pahin sitten vuoden 1999 jäisen sateen. Hallinnon työntekijöille annettiinkin mahdollisuus jäädä kotiin keskiviikkona.

Ohion osavaltiossa suljettiin paikoin teitä ja ajaminen oli kielletty kaikilta muilta paitsi hälytysajoneuvoilta.

Myrsky oli keskiviikon aikana matkalla pohjoiseen, Pennsylvaniaan, ja New Yorkiin. Pennsylvanian asukkaita kehotettiin pysymään kotona, sillä ennätysmäisistä lumisateista kärsineeseen osavaltioon oli luvassa taas lisää lunta. Paikoin uutta lunta oli luvassa jopa lähes metrin verran.

Washingtonin alueen lentokenttä oli kiinni keskiviikkona ja New Yorkin kaupungin lähistöllä olevilla lentokentillä myöhästeltiin aikatauluista varsin reippaasti. Yhdysvaltain koillisiin osavaltioihin annettiin niin ikään lumimyrskyvaroitus.

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  2. 2

    Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

  3. 3

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  4. 4

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  5. 5

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  6. 6

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  7. 7

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  8. 8

    10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

  9. 9

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  10. 10

    Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  5. 5

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  6. 6

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  7. 7

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  8. 8

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  9. 9

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  10. 10

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  2. 2

    Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

  3. 3

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  4. 4

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  5. 5

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  6. Näytä lisää