Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Onko Hillary Clintonin kampanja kivillä? Näin USA:n esivaaleissa edetään

Mitä USA:n presidentinvaalien esivaaleissa seuraavaksi tapahtuu? Hillary Clintonin piti saada Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokkuus itsestään selvänä ja hopealautasella. Mutta onko vati paiskattu hänen kasvoilleen?

Yhdysvaltain politiikan tuntijat vastaavat kysymykseen joko kyllä tai ei. Barack Obama saattaa olla painellut ratkaisevasti Hillary Clintonin ohi, joka olisi yksi isoimmista koskaan USA:n politiikassa nähdyistä yllätyksistä.

Tai sitten kilpailua käydään katkeraan loppuun asti - sillä kyseessä on sentään kivikova Hillary Clinton.

Hillarylle käy
vain voitto

Ehkä todellisimman Hillary-analyysin tunnusti demokraattikommenttaattori ja Clintonien vanha tukija James Carville:

- Hän on jäljessä. Jos hän häviää Texasin tai Ohion, tämä juttu on ohi.

USA:n osavaltioiden esivaaleissa ja vaalikokouksissa on valittu ja valitaan delegaatteja. He ovat väkeä, joka pääsee elokuun lopussa puoluekokoukseen Coloradoon edustajiksi. Heistä tiedetään, ketä he äänestävät.

Lisäksi demokraateilla on 796 ns. superdelegaattia. He ovat puoluekermaa, joka pääsee edustajaksi ilman vaaleja. Kaikkien heidän ehdokassuosikkiaan ei tiedetä ja se voi vaihtuakin. Tämä hankaloittaa tilanteen laskemista.

Barack Obama johtaa nyt kaikkien puoluekokousedustajien määrässä Hillary Clintonia joko 1 272-1 231 tai 1 116-989. Laskelma on realclearpolitics.comin.

Ensimmäisessä laskutavassa mukana ovat sekä esivaaleilla valitut edustajat että superdelegaatit. Jälkimmäisissä luvuissa on laskettu mukaan vain esivaaleilla valitut edustajat.

Superdelegaatit
Hillaryn ässänä

Superdelegaatteja on pidetty Hillary Clintonin ässänä. Puolueapparaatti koostuu Clintoneille kiitollisuudenvelassa olevista ihmisistä.

Nyt kiistellään, voisivatko superedustajat kääntää tuloksen Hillary Clintonin hyväksi, jos Barack Obama voittaisi esivaaleilla valitut edustajat vain niukasti.

Tilanne voisi saada aikaan valtavan protestimyrskyn. Se voisi maksaa demokraateille varsinaiset vaalit marraskuussa.

Nyrkkitappelua halutessaan on Hillary Clintonilla kuitenkin myös vielä rajummat ässät hihassaan. Ne ovat Florida ja Michigan.

Floridan ja Michiganin demokraattiset puolueet aikaistivat omavaltaisesti esivaaliensa päivämäärää. Puolue rankaisi niitä päättämällä, ettei kummastakaan pääse yhtään edustajaa itse puoluekokoukseen.

Hillary ei pysynyt
sopimuksessa

Floridassa ja Michiganissa pidettiin muodolliset esivaalit, mutta ehdokkaat sopivat, etteivät he kampanjoi eivätkä aseta nimeään ehdolle äänestyslappuihin.

Hillary Clinton ei pysynyt sopimuksessa, vaan laittoi nimensä ehdolle. Hän voitti sekä Floridan että Michiganin, joissa hänen vastaehdokkaansa oli "uncommitted" eli sitoutumaton.

Hillary on nyt alkanut puhua sen puolesta, että Florida ja Michigan saisivat edustajansa puoluekokoukseen.

Pelin sääntöjen muuttaminen kesken kaiken raivostuttaa Obaman tukijoita.

Eräiden Obaman tukijoiden matematiikka olisi jo tehnyt tehtävänsä, eikä Clinton enää voi päästä ohi valittujen delegaattien määrässä.

Toisten kommenttien mukaan Barack Obamalla on kuitenkin oltava turvallinen 200 edustajan etumatka valituissa delegaateissa, jotta superdelegaatit eivät voi pelata.

Obama on lähellä tuota etumatkaa, mutta se voi kaventua Texasin, Ohion ja Pennsylvanian esivaaleissa. Hillary Clinton on satsannut niihin kaiken.

Texas, Ohio ja
Pennsylvania

Seuraavat esivaalit ovat tiistaina Havaijilla ja Wisconsinissa. Havaijilla on 20 edustajaa ja Wisconsinilla 74.

Osavaltioiden suurin merkitys on se, että Barack Obaman uskotaan jatkavan voittokulkuaan. Hän on syntyisin Havaijilta.

Asiantuntijat katsovat Wisconsinin tuloksissa tarkasti naisten, latinojen, vähän tienaavien ja perusduunarien äänestyskäytöstä. Nuo ryhmät ovat aiemmin olleet Clintonin tukipilari.

Menneenä tiistaina Washington D.C.:n seudun vaaleissa niiden havaittiin siirtyneen ensi kertaa Obamalle.

Maaliskuun alussa
edessä ratkaisupäivä

Jättipäivä vaaleissa tulee 4. maaliskuuta. Tuolloin äänestetään Texasissa ja Ohiossa, joista James Carville siis varoitti. Texasissa jaetaan 193 edustajaa ja Ohiossa 141.

Hillary Clintonin koko peli on sen varassa, että hän voittaa molemmat. Tällä hetkellä hän johtaa niissä yhä.

Jos vaali on yhä ratkaisematta jättipäivän jälkeen, siirtyvät katseet kohti Pennsylvanian (158 edustajaa) esivaaleja 22. huhtikuuta. Hillaryn on pakko voittaa myös siellä.

Jos Pennsylvaniakaan ei tuo ratkaisua, tulee huhti-kesäkuussa vielä kahdeksan pienempää osavaltiota. Edessä voi olla myös oikeustaisteluja.

Ratkaiseeko
Puerto Rico kaiken?

Vaaliekspertti Michael Barone puolestaan äkkäsi jokin aika sitten, että demokraattien esivaalisirkuksessa saatetaan päätyä todella uskomattomaan vaihtoehtoon.

Viimeisenä esivaalit pitää Puerto Rico, joka jakaa 63 edustajaa.

Karibian pikkusaari ei ole USA:n osavaltio, mutta demokraatit ovat halunneet helliä sitä ja antaneet sille ylimitoitetun edustajamäärän.

Puerto Ricosta puoluekokoukseen tulevat edustajat eivät välttämättä edes puhu englantia. Heidän on aiemmin arveltu äänestävän yhtenä ryhmänä kokouksessa.

Entä jos Barack Obama saa enemmistön vaaleilla valituista edustajista, mutta Puerto Rico, Michigan ja Florida sekä superdelegaatit ratkaisevatkin presidenttiehdokkuuden Hillary Clintonin hyväksi?

  • USA:n vaalit

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jimmy Kimmel käynnisti illan rajulla Trump-pilalla: ”Muistatteko, kun Oscar-gaala vaikutti rasistiselta?”

  2. 2

    Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

  3. 3

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  4. 4

    Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

  5. 5

    Hillittömiä halkioita ja napaan saakka uurrettuja kaula-aukkoja – näillä kaunottarilla oli Oscar-gaalan rohkeimmat asut

  6. 6

    Oscarilla jo palkittu Jackie Chan toi gaalaan kaksi kummallista seuralaista: ”Minne minä menen, he tulevat perässä!”

  7. 7

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  8. 8

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  9. 9

    Punaisen maton kohauttajat iskivät jälleen! Huippumalli ja muusikko säikäyttivät juontajan suorassa Oscar-lähetyksessä

  10. 10

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jimmy Kimmel käynnisti illan rajulla Trump-pilalla: ”Muistatteko, kun Oscar-gaala vaikutti rasistiselta?”

  2. 2

    Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

  3. 3

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  4. 4

    Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

  5. 5

    Hillittömiä halkioita ja napaan saakka uurrettuja kaula-aukkoja – näillä kaunottarilla oli Oscar-gaalan rohkeimmat asut

  6. Näytä lisää