Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Riihilahti: Suomi ei ole enää entisensä

Suomalaiset pelkäävät Jokelan tragedian takia nyt ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen, jalkapalloilija Aki Riihilahti kirjoitti kolumnissaan The Times -lehdessä.

- Mitä jos tämä tapahtuisi minun koulussani huomenna? Kyynelehtivät nuoret täyttivät Suomen hätänumerot kyselyillään. Vastausta ei ole, Riihilahti aloittaa kolumninsa.

Riihilahti kertoo, että 18-vuotias Pekka-Eric Auvinen uhkaili verilöylyllä jo ennen hirmutekoa. Kukaan ei ottanut häntä tosissaan.

- Miksi? Koska mitään sellaista ei pitänyt tapahtua Suomessa.

Riihilahden mukaan Suomi ei tragedian jälkeen ole enää entisensä. Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen suomalaiset pelkäävät, Riihilahti kirjoittaa.

Hän kertoo asuvansa Suomessa melko lähellä Tuusulaa, jossa verilöyly tapahtui.

- Kuten kaikki muutkin, jätämme usein ovemme lukitsematta, sillä meidän ei tarvitse huolehtia rikollisuudesta tai väkivallasta. Meidän mielestämme on normaalia, että presidenttimme pystyy kävelemään muiden kansalaisten tavoin töihinsä.

Riihilahti kuitenkin huomauttaa, että maailman media kuvasi nopeasti Suomea varjojen maaksi, jossa ihmiset päätyvät itsemurhiin, kuuntelevat heavymetallia ja omistavat aseita. Riihilahti viittaa Timesin juttuun, joka maalasi hyvin synkeän kuvan Suomesta tragedian jälkeen.

- Mutta ei Suomi ole sellainen. Useimmat suomalaiset ajattelevat, että Suomeen syntyminen on kuin lottovoitto.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

  2. 2

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  5. 5

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  6. 6

    Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

  7. 7

    Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

  8. 8

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  9. 9

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  10. 10

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

  2. 2

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  5. 5

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  6. Näytä lisää