Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tytärtään 24 vuotta vankina pitänyt itävaltalainen tunnusti

Omaa tytärtään 24 vuotta vankina pitänyt itävaltalaismies on tunnustanut tekonsa, kertoo maan poliisi.

Poliisin mukaan 73-vuotias mies myönsi pitäneensä tytärtään vangittuna vuosikaudet kellarissa ja tehneensä tälle seitsemän lasta.

Hirmutekojen näyttämönä toimi perheen kotitalo Amstettenissä maan itäosassa.

Isänsä vangitseman ja hyväksikäyttämän itävaltalaisnaisen tyrmä oli vain 1,7 metriä korkea kellariin rakennettu tila, jonka lattiakin oli poliisin mukaan hyvin epätasainen.

Loukosta löytyi kuitenkin televisio, keittonurkkaus, vessa ja nukkumapaikka.

73-vuotias Amstettenissä asuva mies alkoi sunnuntai-iltana vihdoin puhua tapauksesta. Hän opasti tutkijat itse rakentamalleen tyrmälle, jonka oveen hän oli asentanut monimutkaisen elektronisen lukon. Mies paljasti oven avauskoodin, ja poliisi pääsi sisään.

Elisabeth F:ksi nimetty 42-vuotias tytär ja tämän kolme lasta eivät enää olleet tyrmässä, sillä mies oli vapauttanut nämä aiemmin viikolla.

Josef F:ksi nimetty hirviö-isä on itse siittänyt nyt 42-vuotiaan tyttärensä lapset, joita on syntynyt kaikkiaan seitsemän.

- Tämä ei saa olla totta. Ei tällaista tapahdu, kuvaili Josef. F:n naapurissa asuva nainen kertoi Itävallan radiossa tuntemuksistaan.

Naapurit kuvailivat Josef F:ää huomaamattomaksi mutta ystävälliseksi. Poliisin mukaan edes miehen vaimo ei tiennyt asiasta mitään.

Amstettenin kauhua kesti lähes 24 vuotta

- 28. elokuuta 1984: Itävaltalaisperheen isä vangitsee 18-vuotiaan tyttärensä kotitalon kellariin. Hieman myöhemmin isä ilmeisesti pakottaa tyttären kirjoittamaan kirjeen, jossa tämä kertoo karanneensa ja toivoo, ettei häntä etsittäisi. Isä oli käyttänyt tytärtään hyväksi 11-vuotiaasta.

- Noin 1988-1989: Tytär synnyttää ensimmäisen lapsensa kellarissa, tytön. Pian syntyy myös toinen lapsi, tällä kertaa poika. Molemmat jäävät asumaan kellariin tyttären kanssa.

- 1993: Perheen kotioven taakse ilmestyy 9 kuukauden ikäinen tyttövauva ja kirje, jossa tytär toivoo vanhempiensa huolehtivan tästä. Seuraavana vuonna rappusilta löytyy 10 kuukauden ikäinen tyttö jälleen kirjeen kera. Lapset jäävät perheen huostaan.

- 1996: Tytär synnyttää kellarissa kaksospojat, joista toinen kuolee. Isä todennäköisesti polttaa ruumiin. Henkiin jäänyt poika löytyy vuotta myöhemmin taas kerran talon edustalta ja jää perheen huostaan. Kaikki kolme "löytölasta" elävät kutakuinkin normaalin lapsuuden.

- 2002: Tytär synnyttää vielä yhden pojan, joka jää myös kellariin.

- 19. huhtikuuta 2008: koko ikänsä kellarissa elänyt, nyt 19-vuotias tyttö kiidätetään sairaalahoitoon vakavan sairauden vuoksi. Lääkärit toivovat äitiä ilmoittautumaan, jotta sairauden laadusta saataisiin tarkempi kuva.

- 19.-26. huhtikuuta: Isä vapauttaa tyttärensä kellarista. Vaimolleen hän kertoo, että tytär päätti vihdoin palata kotiin karkumatkaltaan.

- 26. huhtikuuta: Poliisi löytää kadoksissa olleen tyttären lapsineen kotoaan.

- 27. huhtikuuta: 73-vuotias isä pidätetään sieppauksesta ja insestistä epäiltynä. Kaikki lapset otetaan välittömästi viranomaisten huostaan ja kiidätetään sairaalahoitoon.

- 28. huhtikuuta: Isä tunnustaa hirmutekonsa.

STT

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

  3. 3

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  4. 4

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  5. 5

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  6. 6

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  7. 7

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  8. 8

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  9. 9

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  10. 10

    Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  8. 8

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  9. 9

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

  3. 3

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  4. 4

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  5. 5

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  6. Näytä lisää