Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Jaguaari turvaan - hurrikaani saa iskeä

Tänä aamuna Meksikon Jukatanin niemimaalle odotettu hurrikaani ei huimannut eilen suomalaiseen Eikka Huhtalan päätä. Ruokaa oli viiden päivän tarpeiksi, ja kotona oleva aggregaatti takaa jääkaapin toimivuuden ja vedentulon, jos sähköt katkeavat.

- Minulla on kaksivuotias jaguaarikissa. Suljin Cheetahin tukevatekoiseen pienempään häkkiin ja isommasta häkistä otin kattopellit alas, jotta ne eivät lähde tuulen mukana, Huhtala kuvaili IS:lle eilen varotoimiaan.

Jaguaari jäi tosin yksin viidakkomökille 25 kilometrin päähän kaupunkikodista Playa del Carmenissa.

Pikkukaupungissa miehellä on myös harrikkavuokraamo, jonka hän huolsi hirmumyrskykuntoon.

- Otin mainoskyltin katolta, laskin metalliverhon alas ja pidin pyörät sisällä. Teippasin myös ulko-oven, ettei vesi pääse sisälle, jos alkaa tulvia.

Dean-hurrikaanin tieltä evakuoitiin kymmeniätuhansia turisteja, ja osa paikallisistakin pakeni etukäteen sisämaahan.

- Mielestäni hurrikaanien tulo on parasta aikaa, kun vähän tapahtuu ja tulee säpinää. Moni kysyy, että meinasitko lähteä karkuun, mutta sanon, etten minä mihinkään lähde, Huhtala tuumi.

Puhelinten akkujen lisäksi hän olikin ladannut myös kameran akut, jotta luonnonvoimien mellastuksesta saa kuvia.

Jukatanilla asuu muutamia suomalaisia, joista osa on suurlähetystön ministerineuvoksen Seppo Tunturin mukaan lähtenyt sisämaahan.

- Se on onneksi talvimatkakohde eli suomalaisia pakettimatkalaisia ei ole paikalla. Joitakin omatoimimatkailijoita voi olla ja heitä kehotamme seuraamaan paikallisten viranomaisten ohjeita.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  2. 2

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  3. 3

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  6. 6

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  7. 7

    Kiusallinen paljastus Oscar-kulisseista – kirjekuorten jakaja twiittasi Emma Stonen kuvan hetkeä ennen väärän kuoren antamista

  8. 8

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  9. 9

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  10. 10

    Hai vei koiran vain viiden metrin päässä rannasta Sydneyssä – ”Se oli hirveää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  10. 10

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  2. 2

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  3. 3

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  6. Näytä lisää