Enni, Enna, Eini

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Useita kymmeniä kuolleita lentoturmassa Iranissa

Iranin koillisosassa sijaitsevassa Mashadin kaupungissa sattuneessa lento-onnettomuudessa on kuollut useita kymmeniä ihmisiä. Uhrien määrästä on ristiriitaista tietoa. Matkustajakoneen rengas räjähti kesken laskeutumisen, minkä seurauksena se suistui kiitoradalta ja syttyi tuleen.

Koneessa oli viranomaistietojen mukaan 147 matkustajaa.

Lentokenttäviranomaiset sanoivat, että koneesta oli tuotu 70 ihmisen ruumiit, mutta valtiollinen televisiokanava kertoi kuolonuhrien luvuksi 30.

Viranomaisten mukaan uhrimäärään arvioimista vaikeutti se, että loukkaantuneita kuljetettiin useisiin eri sairaaloihin.

Iranin television välittämistä kuvista näkyi, että suurin osa koneen etuosasta oli vahingoittumaton. Myös koneen lentäjät ja miehistö selvisivät turmasta.

Onnettomuuskone oli venäläisvalmisteinen Tupolev 154 ja tulossa Bandar Abbasin satamakaupungista maan eteläosasta. Lentokoneen omistaa paikallinen Iranairtour-yhtiö.Lentoturvallisuus Iranissa on heikolla tolalla.

Osasyynä tähän pidetään Yhdysvaltain vuonna 1979 määräämää kauppasaartoa, jonka vuoksi Iran ei voi hankkia uusia lentokoneita tai varaosia Yhdysvalloista tai Euroopasta. Se onkin täydentänyt ikääntyvää kalustoaan venäläisvalmisteisilla koneilla.

Joulukuussa 108 ihmistä kuoli, kun vanha Lockheed-kuljetuskone putosi Teheranin kaupunkialueelle. Se oli hankittu Yhdysvalloista ennen islamilaista vallankumousta.

(IS-STT-Reuters-AFP-AP)

Katso kuvat onnettomuuspaikalta

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

  2. 2

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  6. 6

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  7. 7

    Robin sai isältään upouuden mopoauton – synttäriyllätys tuntui pahalta

  8. 8

    VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

  9. 9

    Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

  10. 10

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  4. 4

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. 6

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  7. 7

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  8. 8

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

  2. 2

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  6. Näytä lisää