Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Poliisi ampui kumiluoteja sekasortoisessa Budapestissa

Unkarin poliisi käytti kansannousun vuosipäivänä kovia otteita mielenosoittajia vastaan.

Mellakkajoukot ampuivat muun muassa kumiluoteja, kun tuhannet marssivat parlamenttitalon edustalla Budapestissa.

Poliisit hajottivat hallituksen vastaisia mielenosoituksia myös kyynelkaasulla ja vesitykeillä. Lähes 30 ihmisen kerrottiin loukkaantuneen.

Mielenosoittajat onnistuivat kaappaamaan illalla panssarivaunun, joka oli tuotu keskustaan näyttelyä varten. Toisen maailmansodan aikainen tankki vyöryi jonkin aikaa kohti poliisiketjua, kunnes se pysäytettiin. Tungos alkoi vähentyä illalla.

- Keskustassa ei ole enää niin paljon ihmisiä kuin päivällä, jolloin siellä ei pystynyt edes kulkemaan. Edelleen kuitenkin 100-200 ihmisen joukot yrittävät päästä poliisirivistöjen läpi, kuvaili STT:n toimittaja Budapestista.

Silminnäkijöiden mukaan noin viidenkymmenen ihmisen joukkoa lyötiin myös pampuilla. Heistä jotkut olivat huutaneet lyhennettä "AVH". Se viittaa kommunistiajan salaiseen poliisiin, joka surmasi rauhanomaisia mielenosoittajia 50 vuotta sitten.

Oppositiota johtava Fidesz-puolue järjesti Budapestin keskustassa myös oman tapahtumansa, jossa vaadittiin pääministeri Ferenc Gyurcsanyn eroa.

Oikeistolainen Fidesz kieltäytyi osallistumasta vuosipäivän viettoon hallituksen rinnalla. Puolue ihmetteli, miten kommunistien perilliset voivat johtaa vuoden 1956 kansannousun muistopäivää.

Pääministeri kiisti yhtäläisyydet

Juhlallisuuksissa oli mukana kymmeniä valtionjohtajia, Suomesta presidentti Tarja Halonen. He allekirjoittavat Budapestin julistuksen ja laskivat seppeleen edesmenneen pääministerin Imre Nagyn haudalle.

Noin 2 600 unkarilaista kuoli taisteluissa neuvostojoukkoja vastaan. Yli 200 teloitettiin, koska he olivat osallistuneet kansannousuun. Lisäksi 200 000 pakeni maasta. Neuvostopanssarit kukistivat kansannousun 4. marraskuuta.

- Gyurcsanyn pitäisi juhlia 4. marraskuuta. Lokakuun 23. on meidän, korosti eräs kadulla seisseistä arvostelijoista.

Sosialistinen Gyurcsany puolustautui parlamentissa kiistämällä kiusalliset vertaukset nyky-Unkarista 1950-lukuun.

- Vuoden 1956 kansannousussa oli kyse vapaudesta. Vuonna 2006 ei ole kyse siitä, pitäisikö olla demokratiaa vai ei vaan siitä, millainen demokratian tulisi olla, hän muotoili.

Gyurcsany on kuohuttanut kansaa julkisuuteen vuotaneella ääninauhalla, jolla hän muun muassa myöntää valehdelleensa taloudesta ennen vaaleja. (STT-Reuters-DPA)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  6. 6

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  7. 7

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  8. 8

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  9. 9

    Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

  10. 10

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  9. 9

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  10. 10

    Testaa, miten sinkku olet!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  6. Näytä lisää