Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Suomalaismiestä epäillään lapsen hyväksikäytöstä

Ulkoministeriö vahvisti maanantaina, että Thaimaan poliisi on pidättänyt suomalaismiehen lasten hyväksikäytöstä epäiltynä.

Poliisi nappasi 63-vuotiaan suomalaisen seksiturismin keskuksena tunnetussa Pattayan lomakaupungissa sunnuntaina. Samalla pidätettiin myös kaksi brittiä ja yksi yhdysvaltalainen turisti. Nelikkoa epäillään alle 15-vuotiaiden seksuaalisesta hyväksikäytöstä, josta voi saada Thaimaassa 15 vuotta vankeutta.

Uutistoimistojen mukaan brittimiesten asunnoista löytyi lapsipornoa ja sen tekoon käytettyjä välineitä.

Vuosittain Thaimaassa jää kiinni muutamia suomalaisia pedofiliasta epäiltynä. Thaimaan poliisi tutkii parhaillaankin useita tapauksia, joissa suomalaista turistia epäillään alaikäisten hyväksikäytöstä. Toistaiseksi yksikään kansalainen ei ole saanut tuomiota epäillyistä rikoksista, sillä juttujen poliisitutkintaa kestää Thaimaassa verraten pitkään.

- Juttujen esitutkintaa ei ole vielä saatu päätökseen. Kyseiset henkilöt odottavat oikeudenkäyntiä, eivätkä he saa poistua maasta, Kari Lehtonen ulkoministeriön konsuliasioiden yksiköstä sanoo.

Tuoreimmasta suomalaispidätyksestä kertoivat kansainväliset uutistoimistot, joiden mukaan Suomen suurlähetystö olisi auttanut miehen kiinnisaannissa. Ulkoministeriö kuitenkin kiisti avunannon. Lehtonen kertoo, että ministeriö ja lähetystö kuulivat uutisen toimistoilta ja tarkistivat asian sitten thaimaalaisviranomaisilta.

Lehtosen mukaan mies ei ollut ainakaan maanantai-iltapäivään mennessä halunnut olla yhteydessä suomalaisviranomaisiin Thaimaassa.

- Tässä toimitaan Wienin konsulisopimuksen pohjalta. Jos henkilö ei halua, että edustustoon otetaan yhteyttä, niin sitähän ei tarvitse tehdä.

Jos suomalainen lopulta tuomitaan Thaimaassa, hän voi hakea siirtoa Suomeen.

(STT-DPA-Reuters)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  2. 2

    NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  5. 5

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  6. 6

    Huippumalli Suvi Riggs sai lapsen – esikoinen syntyi ammeeseen

  7. 7

    Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

  8. 8

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  9. 9

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  10. 10

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  5. 5

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  6. 6

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  7. 7

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  8. 8

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  9. 9

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  10. 10

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  2. 2

    NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  5. 5

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  6. Näytä lisää