Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

"En kertonut tyttärelleni että hän kuolee"

Kun brittiläinen Jeanette Gilderdale sai kuulla lääkäriltä hänen tyttärellään Rachaelilla olevan elinaikaa jäljellä enää muutamia kuukausia, hän päätti vaieta asiasta.

- Tein päätöksen, josta minua on kritisoitu, mutta en ole katunut. Päätin olla kertomatta tyttärelleni, että hän saattaa kuolla, Jeanette paljastaa Daily Mailille.

Jeanette huomasi ensimmäisen kerran luomen tyttärensä nilkassa, kun Rachael oli 13-vuotias. Luomi paljastui ihosyöväksi.

- Ajattelin, että se on vähiten vakava syöpä, sillä se on helppo parantaa.

Valitettavasti hän oli kuitenkin väärässä. Kyseessä oli vaarallisin ihosyöpälaatu, pahanlaatuinen melanooma, johon sairastuu 10 000 brittiä vuosittain. Syövän vaarallisuusaste asteikolla 1-5 oli 4.

Syöpää ei voinut hoitaa, mutta Jeanette päätti pitää salaisuuden itsellään. Rachael luuli, että kaikki oli kunnossa ja vietti normaalia teinitytön elämää: meni lukioon, sai poikaystävän ja riiteli äitinsä kanssa liian kovasta musiikista.

Elinvuosia kertyi enemmän kuin alun perin oli luvattu. Kuitenkin Rachaelin ollessa 17, hänen kuntonsa huononi äkisti. Siinä vaiheessa Jeanetten oli pakko kertoa muille perheenjäsenille, ettei syöpää ollut koskaan voitettu.

Viimeiset viikot Rachael eli kotihoidossa kipujen lisääntyessä. Kuukausi ennen 18. syntymäpäiväänsä Rachael veti viimeisen henkäyksensä äitinsä käsivarsilla.

- Jos olisin kertonut, hän ei olisi elänyt näin pitkään. Hän olisi luovuttanut, Jeanette perustelee päätöstään.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  5. 5

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

  6. 6

    Kuvat jättiruuhkasta: MM-kisat ruuhkauttivat nelostien

  7. 7

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  8. 8

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  9. 9

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  10. 10

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  7. 7

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  8. 8

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  5. 5

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

  6. Näytä lisää