Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tällainen oli DDR:n johtajien ydinbunkkeri

Kylmän sodan polttopisteessä sijainneen Itä-Saksan johtajat varautuivat ydinsotaan kuin mikä tahansa hallitus ja rakennuttivat itselleen väestönsuojan.

Koska oltiin Berliinissä, suurvaltojen nokkapokan ytimessä, piti rakennelman olla erityisolosuhteiden mukainen.

Vuonna 1983 valmistunut bunkkeri oli yksi DDR:n tarkimmin varjelluista salaisuuksista. Nyt - vajaat 18 vuotta DDR:n lakkauttamisen jälkeen - salaisuudet ovat kaikkien nähtävillä kolmen kuukauden ajan.

Sen jälkeen viranomaiset valavat bunkkerin sisäänkäynnin täyteen betonia, jotta vandaalit eivät pääsisi tiloihin.

- Meillä ei ole varaa ylläpitää sitä, emmekä voi antaa sen tuhoutuakaan. Siksi se sinetöidään kiinni lokakuussa, kertoi Berliinin kaupungin edustaja Thomas Bergmann tiedotusvälineille bunkkerin esittelytilaisuudessa viime viikolla.

Bunkkeri sijaitsee muutama kymmenen kilometriä Berliinin keskustasta pohjoiseen Wandlitzin esikaupungissa, jossa DDR:n johtajat elivät huviloillaan muusta kansasta eristäytyneinä.

Bunkkerin sisäänkäynti on keskellä metsää paikassa, jossa lähimmän kylän asukkaat luulivat DDR:n aikana olevan ohjussiilon.

Välittömästi maan alla on 4,6 metriä paksu teräsbetonikuori. Itse bunkkeri rakennettiin kolmeen kerrokseen, ja se on pinta-alaltaan yhteensä noin jalkapallokentän kokoinen.

Tiloissa on suihku, keittiö, ruokailutilat ja varsin askeettiset kerrossängyt, jotka ovat nyt keränneet päälleen paksun ja haisevan homekerroksen.

Lisäksi bunkkerista paljastuu erikoisuus: Kaikki asuintilat ovat kuin erillisiä kontteja, jotka on ripustettu valtavien teräskaapeleiden varaan. Näin ne ikään kuin kelluvat syvyyksissä.

Tarkoituksena oli, että kelluvat huoneet vaimentavat ydinaseiskun aiheuttamaa maan vavahtelua.

- Jokainen elementti liikkuu 40 senttimetriä kaikkiin suuntiin. Huonekalut on pultattu lattiaan kiinni, selitti bunkkereista vastaava virkailija Hannes Hensel.

Bunkkerin käyttökelpoisuuden voi jälkikäteen kyseenalaistaa, sillä siellä pystyi olemaan ulkomaailmasta eristäytyneenä vain kaksi viikkoa. Jos tilanne ulkopuolella vaati, johtajat oli määrä sen jälkeen tuoda maan pinnalle ja kuljettaa maanpakoon Neuvostoliittoon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  5. 5

    Kommentti: Huudot Vastarintaliikkeen marssilla tekivät hyvin selväksi liikkeen aatemaailman

  6. 6

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  7. 7

    Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

  8. 8

    Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

  9. 9

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  10. 10

    Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  7. 7

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  8. 8

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  5. 5

    Kommentti: Huudot Vastarintaliikkeen marssilla tekivät hyvin selväksi liikkeen aatemaailman

  6. Näytä lisää