Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

"Se vain vajosi jokeen"

Nelikaistaisen moottoritiesillan romahtaminen Mississippijokeen on vaatinut ainakin kuusi kuolonuhria Minneapolisissa Yhdysvalloissa. Lähellä siltaa asuva Mark Lacroix näki tapahtuman.

- Kuulin mahtavaa jyminää, tunsin tärinää ja katsoin ulos ikkunasta. Se vain vajosi jokeen, hän kertoi uutiskanava CNN:lle.

Romahdus tapahtui pahimpaan ruuhka-aikaan, paikallista aikaa hieman yli kello 18. Sen syystä ei ole varmuutta. Sillalla oli sen romahtamisen aikaan arviolta ainakin sata ajoneuvoa, ja jokeen suistui niistä arviolta 50-100.

Lapsia kuljettanut koulubussi välttyi nipin napin putoamasta sillalta. Bussissa oli CNN:n mukaan viitisenkymmentä lasta ja heistä osa vietiin sairaalaan lievien vammojen vuoksi.

Loukkaantuneita haettiin joesta veneillä ja kuljetettiin lähisairaaloihin. Loukkaantuneita on löydetty toistaiseksi 37 ja joukossa on useita, joiden tila on kriittinen. Vedessä on ollut useita sukeltajia, mutta pelastustoimet hankaloituvat, kun pimeys alkoi laskeutua alueelle.

Vilkkaasti liikennöity silta yhdistää Minnesotan osavaltioissa Minneapoliksen ja St.Paulin kaupungit.

Katastrofin syystä ei ole toistaiseksi tietoa. 40 vuotta sitten rakennetulla sillalla on tehty viime viikkoina korjaustöitä, mutta korjaukset eivät koskeneet kantavia rakenteita. Kolme vuotta sitten tehdyssä tarkastuksessa sillassa ei havaittu mitään ongelmia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  2. 2

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

  5. 5

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  6. 6

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  7. 7

    RAY:n 500 miljoonan euron perinnölle pohditaan kohdetta

  8. 8

    Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

  9. 9

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  10. 10

    Hillary Clintonilta suoraa puhetta valeuutisista – ”Vaarallinen epidemia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  10. 10

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  2. 2

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

  5. 5

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  6. Näytä lisää