Eija

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kahlekuningas Houdinia epäillään vakoojaksi

Maailman kuuluisimman taikurin Harry Houdinin kuolemasta on kulunut jo tovi, mutta karkaamisen mestarin elämästä tihkuu yhä uutta skandaalinkäryistä tietoa.

Tuoreessa elämäkertakirjassa väitetään, että sankarin sädekehää kantanut Houdini olisi ollut vakooja, joka murhattiin.

Kirja Houdinin salainen elämä: Yhdysvaltain ensimmäisen supersankarin synty julkistettiin tällä viikolla, kun taikurin kuolemasta tuli kuluneeksi tasan 80 vuotta.

Teoksen kirjoittaneet William Kalush ja Larry Sloman kertovat, että uudet tiedot perustuvat brittiläisen mestarivakoojan William Melvillen päiväkirjaan, jossa oli useita viittauksia Houdiniin.

Scotland Yardissa työskennellyt Melville oli avittamassa Houdinin uraa Euroopassa. Hän antoi kahlekuninkaan karata lontoolaisessa teatterissa poliisin käsiraudoista, ja taikurin uskotaan vastapalvelukseksi auttaneen Scotland Yardia.

Sen lisäksi, että Houdini keräsi tietoja Scotland Yardille, hänen väitetään auttaneen myös Yhdysvaltain salaista palvelua. Hän piti muun muassa silmällä Venäjän anarkisteja ja jahtasi väärentäjiä. Kirjan mukaan maailmaa kiertäneen taikurin ura oli mainio peite vakoilulle.

Houdini ei kuitenkaan selvinnyt spiritualisteiksi itseään kutsuvan uskonlahkon vainosta. Ryhmä uskoi kuolleiden jälleennäkemiseen ja Houdini pystyi taikurina paljastamaan monia temppuja, joita ryhmä käytti surevien omaisten huijaamiseksi.

Kirjan mukaan on varsin todennäköistä, että spiritualistit olivatkin järjestäneet Houdinin murhan vuonna 1926. Houdinia hakattiin kahdesti vatsaan hieman ennen hänen kuolemaansa. Ensimmäisellä kerralla asialla oli opiskelija, joka halusi yllätysiskulla testata taikurin väitettä siitä, että hän kesti koviakin lyöntejä vatsaansa.

Toisella kerralla asialla oli tuntematon mies hotellin aulassa. Virallisesti kuolinsyyksi kirjattiin sairaalassa puhjennut umpisuoli.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  3. 3

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  4. 4

    21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

  5. 5

    Kuvat julki: Näitä miehiä poliisi etsii Kim Jong-unin velipuolen salamurhaan liittyen

  6. 6

    Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

  7. 7

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

  8. 8

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  10. 10

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  2. 2

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  5. 5

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  6. 6

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  7. 7

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  10. 10

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  4. 4

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  3. 3

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  4. 4

    21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

  5. 5

    Kuvat julki: Näitä miehiä poliisi etsii Kim Jong-unin velipuolen salamurhaan liittyen

  6. Näytä lisää