Kyllikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Prinssi Charles tienasi 14 miljoonaa puntaa

BBC:n internetsivut kertovat prinssi Charlesin maksaneen lähes 3,3 miljoonaa puntaa (4,8 milj. euroa) veroja viime vuonna. Vastaavaa lukua ei ole aiemmin kerrottu julkisuuteen. Prinssin yksityistulot nousivat kuudella prosentilla yli 14 miljoonaan puntaan (20 milj. euroa) vuosina 2005-2006.

Luvut käyvät ilmi Clanrence Housen vuosikatsauksesa. Yksityistulojen nousun aiheuttivat prinssin liikekiinteistöjen vuokrien tarkistus sekä sijoitusten korkeampi tuotto.

Cornwallin herttuatar Camilla Parker-Bowlesia kuvattiin katsauksessa uudeksi, tämän vuotiseksi teemaksi. Prinssin johtava yksityissihteeri Sir Michael Peatin mukaan kyseessä on parin ensimmäinen täysi vuosi avioliittoon vihkimisen jälkeen, ja herttuatar on etualalla katsauksen tuloksissa.

Läpinäkyvämpää ja
avoimempaa rahankäyttöä

Prinssi keräsi viime vuonna 110 miljoonaa puntaa 16:een pääasialliseen hyväntekeväisyyskohteeseensa. Hänellä oli 642 julkista sitoumusta, joista 196 hän jakoi yhdessä Camillan kanssa.

Prinssin saamia yksityistuloja Cornwallin herttualle kuuluvista kiinteistöistä käytetään täyttämään prinssin julkisten velvollisuuksien hoitamisesta aiheutuvia kustannuksia.

Samoista tuloista kustannetaan myös prinssin henkilökohtaiset menot. Niihin kuuluu myös osuuksia vaimolle Camillalle sekä pojille prinssi Williamille ja prinssi Harrylle.

Kuluvan vuoden maaliskuun loppuun mennessä prinssi Charlesin henkilökohtaiset menot ovat tippuneet vuoden takaisesta prosentilla, 2,1 miljoonaan puntaan.

Hänen henkilökohtaisiin menoihinsa kuuluu noin 22 henkilön ympärivuorokautinen henkilökunta. Palveluksessa on muun muassa sihteereitä, kokkeja, hevosenhoitajia, palvelijoita ja puutarhureita.

Kaikkiaan Clarence House työllistää 142 täysi- ja osa-aikaista henkilökunnan jäsentä. Heidän toimintansa maksaa 4,3 miljoonaa puntaa.

Myös huhtikuussa 2005 vietettyjen Charlesin ja Camillan häiden kustannukset kuuluivat henkilökohtaisten menojen piiriin. Häihin käytettyä rahamäärää ei kuitenkaan ole paljastettu.

Prinssin menot ovat selvillä nyt entistä julkisemmin ja tarkemmin. Aiemmat vuosittaiset raportit sisälsivät ainoastaan luvun, johon oli sisällytetty sekä prinssin vero- että henkilökohtaiset kulut.

- Yritämme olla toiminnassamme entistä läpinäkyvämpiä ja avoimempia, kertoo Sir Michael Peat.

Prinssin verot muodostuvat tuloverosta ja pääomatuloverosta sekä 250 000 punnan arvonlisäverosta.

- Hän maksaa veronsa kuin kuka tahansa muu yksityinen henkilö, Sir Michael Peat sanoo.

Cornwallin herttuakunnan maa-alueet ovat 56 655 hehtaarin suuruiset, ja ne levittäytyvät 20 kreivikunnan alueelle.

46 000 kirjettä Charlesille,
Camillalle, Williamille ja Harrylle

Charles ja Camilla eivät vastaanota valtion kuningashuoneen jäsenille maksamaa edustusrahaa. Charles kuitenkin sai viime vuonna ministeriöiltä yli kaksi miljoonaa puntaa virkatoimien osittaiseen kattamiseen.

Charles käytti 1.1 miljoonaa puntaa viran puolesta tehtävään matkustukseen junalla ja lentoliikenteessä. Virkatehtäviin kuuluvaan viihdyttämiseen prinssi käytti 387 000 puntaa.

Charles, Camilla, William ja Harry saivat viime vuonna yli 46 000 kirjettä. Charlesin sanotaan kirjoittaneen henkilökohtaisesti 2 247 kirjettä, kun taas Camilla kynäili niitä 869 kappaletta. Yhteisvoimin kirjoitettuja kirjeitä lähti viime vuonna kaikkiaan 320.

Ahkerana puutarhurina Charles käytti 37 prosenttia enemmän rahaa harrastukseensa kuin viime vuonna. Summaksi muodostui 41 000 puntaa.

Orgaaniseen ruokaan keskittyvä Duchy Originals -yritys puolestaan tuotti 2,1 miljoonaa puntaa hyväntekeväisyyteen. Yrityksen myynti oli kaikkiaan 46 miljoonaa puntaa. (IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

  3. 3

    Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

  4. 4

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  5. 5

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  6. 6

    Me Naiset: Kirvesniemien Anita-tytär ja serkku Manuela Bosco harvinaisessa haastattelussa: ”Nuorempana ärsytti, kun harvinainen sukunimi tunnistettiin niin helposti”

  7. 7

    Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

  8. 8

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  9. 9

    Rekkapalo katkaisi liikenteen Turun moottoritiellä Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

  10. 10

    Kahden sekunnin kikka paljastaa, sopivatko sinulle lyhyet hiukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  9. 9

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  10. 10

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

  3. 3

    Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

  4. 4

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  5. 5

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  6. Näytä lisää