Meri, Vellamo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Poika tappoi äitinsä ex-rakastajan

Venäläinen Mihail Akulov rakasti palavasti äitiään ja vihasi tämän rakastajaa, jonka vuoksi perhe hajosi 20 vuotta sitten.

Seitsemänvuotiaana Akulov uhkasi uudelle isäpuolelle:

- Kun kasvan aikuiseksi, vedän kurkkusi auki.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Akulov toteutti uhkauksensa ja hänelle luettiin vastikään elinkautinen vankeustuomio Saksassa, venäläinen Life.ru-lehti kertoo.

Akulovin äiti Valentina ja tämän uusi rakastaja Juri Gatrvih olivat yhdessä vain pari vuotta, minkä jälkeen Gartvih muutti asumaan Saksaan.

Akulov, 27, etsi kuitenkin käsiinsä tiedot Gartvihin uudesta perheestä ja suunnitteli kostoretkensä tarkasti. Lopulta hän matkusti Saksaan ja soitti Gartvihille, että hänellä oli tälle kirje Valentinalta Tsheljabinskista.

Gartvih ei tuntenut poikaa äänestä ja suostui tapaamaan tämän, vaikka ihmettelikin miksi kirjettä ei voinut toimittaa postitse. Mukaan kirjettä noutamaan lähti myös hänen uusi vaimonsa Marina.

Akulov halasi entistä ottoisäänsä ja pyysi päästä tämän kanssa juttusille autoon luovuttaakseen kirjeen. Vielä siinäkään vaiheessa Gartvih ei osannut aavistaa pahinta eikä tunnistanut poikaa.

Kun koko kolmikko oli astunut autoon, Akulov otti esille puukon ja kävi Gartvihin kimppuun takaistuimelta. Uutispalvelu Newsru.comin mukaan Akulov ehti iskeä miestä kuolettavasti 20 kertaa ennen kuin pakeni paikalta.

Saksan poliisi sai kuitenkin Akulovin kiinni vain noin tunnin pakomatkan jälkeen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Ford on palkannut työntekijän ujuttamaan viallisia osia tuotantolinjalle

  4. 4

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  5. 5

    100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

  6. 6

    Kaksi kiinni Kerimäen ammuskelusta – Epäillään tapon yrityksestä

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Meeri, 20, teki todellisen joulun hyvän työn – Keräsi kaksi autollista tavaraa hädänalaisille

  9. 9

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  10. 10

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat illalle melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  7. 7

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  8. 8

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  9. 9

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  10. 10

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Ford on palkannut työntekijän ujuttamaan viallisia osia tuotantolinjalle

  4. 4

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  5. 5

    100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

  6. Näytä lisää