Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Lihafirman mainosvideo muistutti liiaksi Itävallan insestijuttua

HK Ruokatalo on poistanut nettisivuiltaan mainoksen, jossa Hot Tub -tuotteita markkinoidaan kellariin lukitun tytön nälällä. Mainoksessa tytär on lukittautunut kellariin ja hänelle viedään sinne ruokaa.

HK:n kaupallinen johtaja Antti Lauslahti kertoo IS:lle, että mainoskampanja on HK:n tytäryhtiön, Ruotsissa toimivan HKScanin oma kampanja. Kampanjassa mainostetaan HK:n Potku-tuotteiden kanssa samankaltaisia Hot Tub-tuotteita.

Lauslahden mukaan video poistettiin sen Suomessa aiheuttaman kohun vuoksi.

- Olin heti tänään yhteydessä Ruotsiin ja sovimme, että video poistetaan. Siellä videon saamaan kohuun ei vielä oltu havahduttu, eikä yhteyttä Itävallan kamalaan tapaukseen oltu ymmärretty, Lauslahti sanoo.

Mainoksen on tehnyt Tukholmassa toimiva Saatchi & Saatchi.

Mainoksessa on yhteneväisyyksiä Itävallan insestitapaukseen, jossa isä piti tytärtään vankina talon kellarissa 24 vuotta. Videolla tytär huutaa nälkäänsä talon kellarissa ja perhe kantaa hänelle ruokaa.

Hot Tub-kampanja käynnistyi Lauslahden mukaan maaliskuussa. Video on ollut nähtävillä vain ruotsinkielisillä nettisivuilla, eikä sitä ole esimerkiksi näytetty tv:ssä.

Mainoksen on nähnyt Lauslahden arvion mukaan noin 100 000 katsojaa.

Mainos löytyi sivustolta, jossa mainostetaan Potku-tuotteita erilaisilla lyhytelokuvilla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  2. 2

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  5. 5

    Onko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

  6. 6

    Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

  7. 7

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  8. 8

    Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

  9. 9

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  10. 10

    Poliisi selvittää erikoista rikossarjaa: Mies aiheutti mittavia vahinkoja autoille ja kiinteistöille Etelä-Helsingissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  4. 4

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  10. 10

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  2. 2

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  5. 5

    Onko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

  6. Näytä lisää