Heli, Heljä, Helinä

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Pitkittynyt teloitus johti oikeusjuttuun Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa on nostettu kanne vankilahenkilökuntaa vastaan huolimattomasti hoidetusta vangin teloituksesta.

Teloitetun äiti katsoo, että hänen poikansa kansalaisoikeuksia loukattiin, koska myrkkyruiskeilla tehty teloitus venyi kestämään liki puolitoista tuntia ja viranomaisten piti yrittää neulojen asentamista useita kertoja. Syytösten kohteena on Lucasvillen vankila Ohion osavaltiossa. Teloitus tapahtui toukokuun alussa 2006.

Kanteen mukaan kaksi vankilan edustajaa ja 12 teloitusryhmän jäsentä ei ottanut huomioon, että vanki oli käyttänyt vuosikausia suonensisäisiä huumeita, mistä syystä hänen käsivarsissaan oli runsaasti arpikudosta.

Pelkästään ensimmäinen teloitusruiskujen paikalleen laitto kesti 25 minuuttia eikä yritys edes onnistunut. Toinen kokeilu vei jo puoli tuntia.

Vanki pyysi prosessin kestäessä, että teloitus voitaisiin tehdä muulla tavoin. Hänet todettiin lopulta kuolleeksi 86 minuutin kuluttua teloituksen alkamisesta. Ruumiinavauksessa hänestä löydettiin 19 pistohaavaa.

Kanteessa vaaditaan 150 000 dollarin (110 000 euron) korvauksia.

Monet Yhdysvaltain osavaltiot ovat hiljattain luopuneet ruisketeloituksista niissä ilmenneiden vaikeuksien vuoksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

  2. 2

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  3. 3

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  4. 4

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  5. 5

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  6. 6

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  7. 7

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  8. 8

    Ensimmäinen lääke alaselkäkipuihin ei ole lääke

  9. 9

    Kaksi autoa törmäsi Kuutostiellä Joensuussa – useita ihmisiä sairaalaan

  10. 10

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  6. 6

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  7. 7

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  8. 8

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  9. 9

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  10. 10

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

  2. 2

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  3. 3

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  4. 4

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  5. 5

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  6. Näytä lisää