Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Poliisi ja mielenosoittajat ottivat rajusti yhteen Kööpenhaminassa

Poliisi ja uutta nuorisotaloa vaativat mielenosoittajat ottivat rajusti yhteen lauantai-iltana Kööpenhaminassa. Poliisi otti kiinni 436 mielenosoittajaa, mikä on suurin Kööpenhaminan poliisin milloinkaan pidättämien määrä.

Mielenosoittajat vaativat uutta nuorisotaloa keväällä puretun talon tilalle, ja he yrittivät vallata yhden rakennuksen. Poliisin arvion mukaan mielenosoittajia oli enimmillään 3 000, kun taas mielenosoituksen järjestäjät puhuivat jopa 4 000 osanottajasta.

Poliisin mukaan mielenosoittajat heittelivät savupommeja ja yrittivät kiivetä poliisiautojen yli, mihin poliisit vastasivat ampumalla kyynelkaasua väkijoukkoon.

Aftonbladetin mukaan Kööpenhamin sairaaloista on kerrottu useiden mielenosoittajien loukkaantuneen. Lehden mukaan kaksi heistä on tajuttomassa tilassa kyynlkaasukranaattien jäljiltä. Useilla on koiranpuremia ja vammoja pampulla lyömisestä.

Tanskan poliisin tiedottaja Flemmin Steen Munch myöntää, että osa mielenosoittajista on mahdollisesti vahingoittunut yhteenotossa. Hänen mukaansa poliisi ei kuitenkaan käyttänyt poliisikoiria tilanteen rauhoittamiseksi.

- Jos mielenosoittajat ovat olleet koirien läheisyydessä, heille on saattanut tulla puremia, Munch kertoo politiken.dk:lle.

Hän sanoo myös, että kyynelkaasukranaattien käyttö on ollut valitettavaa, mutta mielenosoittajien käytös vaati poliisia hillitsemään tilannetta niiden avulla.

Mielenosoitus muuttui väkivaltaiseksi, kun mielenosoittajien ja poliisin välille oli tullut erimielisyyttä kulkueen reitistä. Mielenosoitus ei kuitenkaan poliisin mukaan ollut yhtä väkivaltainen kuin aiemmat nuorisotaloon liittyvät mielenosoitukset.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  2. 2

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  3. 3

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  6. 6

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  7. 7

    Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

  8. 8

    Todellinen urheilulegenda haastatteli Krista Pärmäkoskea – ”Miten hän voisi tietää, kuka minä olen?”

  9. 9

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  10. 10

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  2. 2

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  3. 3

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  6. Näytä lisää