Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Cheneyn harhalaukausten uhri sai sydänkohtauksen

Yhdysvaltain varapresidentin vahingonlaukauksella on paljon vakavampia seurauksia, kuin aluksi annettiin ymmärtää.

Dick Cheneyn harhalaukauksen uhriksi Texasissa viikonvaihteessa joutunut Harry Whittington, 78, sai eilen yllättäen sydänkohtauksen. Sairaala luonnehti kohtausta "lieväksi", mutta Whittington vietiin kuitenkin takaisin teho-osastolle.

- Jotkut lintuhauleista ovat nähtävästi liikkuneet ja kulkeutuneet sydämeen tilanteessa, jota kutsuisin lieväksi sydänkohtaukseksi, sairaalan johtaja Peter Banko sanoi.

- Huomasimme rytmihäiriön, mutta hänellä ei ollut rintakipuja, selitti puolestaan ensiavusta vastaavan tohtori David Blanchard.

Blanchardin mukaan kyseessä oli niin sanottu "hiljainen" kohtaus, joka johtui haulien aiheuttamasta ärsytystilasta, eikä varsinaisesta sydämen toimintahäiriöstä.

Whittington joutuu olemaan tarkkailtavana sairaalassa vielä ainakin viikon.

Lintuhaulisade osui Whittingtonin kasvoihin, kaulaan ja rintaan noin 27 metrin päästä. Blanchardin mukaan Whittingtonin kehossa on hauleja "enemmän kuin voin laskea sormin, mutta vähemmän kuin sata".

Cheney soitti eilen ystävälleen sairaalaan kuultuaan ikävät uutiset.

- Varapresidentti toivotti hänelle paranemista ja kysyi, voiko hän olla mitenkään avuksi, Cheneyn kanslia tiedotti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  2. 2

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Luksushotelli syttyi tuleen Kiinassa – useiden pelätään kuolleen

  5. 5

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  6. 6

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Poliisi varoittaa petollisesta vaarasta järvien jäillä

  9. 9

    Baariin astellut mies ampui intialaisinsinöörin – Uhrin isä: ”Älkää lähettäkö lapsianne Yhdysvaltoihin”

  10. 10

    Espanjalainen huippuvalmentaja oli kuolla juoksulenkillä Suomessa – ”Sydämeni oli 20 minuuttia pysähdyksissä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  3. 3

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  8. 8

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  9. 9

    Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

  10. 10

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  2. 2

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Luksushotelli syttyi tuleen Kiinassa – useiden pelätään kuolleen

  5. 5

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  6. Näytä lisää