Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Putkesta puuttui pala - kyproslaiset jäivät kuivin suin

Pieni laskuvirhe jätti vesipulan kourissa kipristelevät kyproslaiset ilman vettä vielä maanantainakin. Kreikasta saapui tankkeri vesilastissa Kyproksen edustalle, ja vettä oli määrä siirtää merenalaista putkea myöten tankkerista maalla olevaan putkeen. Putkien väliin jäi laskuvirheen takia kuitenkin 3,5 metrin aukko.

Kyproksen kreikkalaisosan maatalousministeri Michalis Polynikis joutui nolona selittelemään virhettä vakuuteltuaan vielä sunnuntaina veden alkavan pian virrata.

Kyproslaisen laivayhtiön on määrä tuoda tankkereilla Kreikasta tänä vuonna kahdeksan miljoonaa kuutiometriä vettä. Lisävettä tarvittaisiin kuitenkin kaksi kertaa enemmän.

Pitkään jatkunut kuivuus on johtanut siihen, että kyproslaiset taloudet saavat nyt vain kolmasosan normaalista vesimäärästään.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  3. 3

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. 6

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  7. 7

    Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

  8. 8

    Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

  9. 9

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  10. 10

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  4. 4

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  9. 9

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  3. 3

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. Näytä lisää