Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kampusch osti vanhan vankilansa

Natascha Kampusch on ostanut sieppaajansa Wilhelm Priklopilin talon Itävallan Strasshofissa. Hän kertoi itse asiasta saksalaiselle Bunte-lehdelle.

- On tämä aika groteskia. Minun pitää ostaa talo, jossa en ikinä haluaisi asua, ja minun pitää maksaa sähköt, vesi ja kiinteistöverot, Natascha sanoi lehdelle.

Priklopil vangitsi Nataschan kellariinsa kahdeksaksi vuodeksi, kunnes tyttö onnistui pakenemaan elokuussa 2006. Priklopil heittäytyi tämän jälkeen junan alle.

Natascha selitti talon hankkimista sillä, että hän halusi sen haltuunsa ennen kuin alueelle aletaan rakentaa uusia rivitaloja. Hän ei myöskään halua "vandaalien" saavan taloa haltuunsa.

Epäselväksi jäi, mitä hän aikoo talolla tehdä. Hän on kuitenkin jo käynyt siellä.

- Se ei ollut enää niin pelottavaa kuin silloin. Mutta se on kuitenkin minulle myös Kauhujen talo, Natascha kuvaili.

Hän kertoi haastattelussa myös peloistaan sieppaajan talon kellariin rakennetussa pienessä kopissa.

- Ei voinut tietää, tuleeko hän takaisin. Pelkäsin nälkään tai janoon kuolemista.

Nataschan mukaan hänen on vieläkin vaikea luottaa muihin ihmisiin.

- Kaiken kokemani jälkeen tulee helposti vainoharhaiseksi. Mutta menneisyys pitää oppia jättämään taakse.

Hän kertoo elävänsä nyt "kolmatta elämäänsä" pyrkien unohtamaan kaksi aiempaa.

- Se on kuin musta menneisyys, tuntuu kuin olisin menettänyt muistini ja viettäisin nyt aivan uutta elämää.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  4. 4

    Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  8. 8

    Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

  9. 9

    Entinen lemmikkihotelli palaa Helsingissä – ”Kyllä se rankka tulipalo on”

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  4. 4

    Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. Näytä lisää