Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ovela vaalivilppi Venäjällä - vaalikoppien kynissä katoavaa mustetta

Venäjän reilun viikon takaisissa paikallisvaaleissa paljastui aivan uudenlainen vaalivilppi: vaaliuurnilla äänestäjille annettiin kyniä, joissa oli katoavaa mustetta.

Ovelasta tempusta kertoi tiistaina Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen edustaja Nikolai Levitshev Venäjän duumassa.

Levitshevin mukaan osa katoavalla musteella täytetyistä äänestyslipuista todettiin laskennassa hylätyiksi, mutta osaan ilmestyi myöhemmin ruksi Yhtenäinen Venäjä -puolueen kohdalle.

- Tietojemme mukaan tällaista tapahtui kuudella äänestyspaikalla Volgogradissa, ja se on ainoastaan se osuus, joka meidän onnistui todentaa, Levitshev sanoi uutistoimisto Interfaxin mukaan.

Levitshevin mukaan heidän hallussaan on videomateriaalia, jossa vaalilippunsa kanssa viivytelleet äänestäjät havaitsevat yhtäkkiä, että heidän piirtämänsä ruksi onkin kadonnut lipukkeesta. Lisäksi puolue onnistui videoimaan, kuinka yksi vaalilautakunnan jäsen joutui todistamaan omin silmin, että muste todella katoaa.

Puolueen mukaan esimerkiksi eräällä Volgogradin äänestyspaikalla hylättiin 285 äänestyslippua. Suurin osa hylätyistä lipuista oli täysin ilman merkintöjä.

Volgogradin alueellisen duuman vaaleissa voitti valtapuolue Yhtenäinen Venäjä, joka sai äänistä 49,44 prosenttia. Kommunistit tulivat toiseksi 23,57 prosentin saaliillaan ja Oikeudenmukainen Venäjän sai 13,32 prosenttia äänistä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  3. 3

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  4. 4

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  5. 5

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    Outo säteily hämmentää ympäri Eurooppaa – tällainen on Yhdysvaltojen lähettämä erikoiskone ”nuuhkija”

  8. 8

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  9. 9

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  10. 10

    54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  10. 10

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  3. 3

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  4. 4

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  5. 5

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  6. Näytä lisää