Senja

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Nepalin hallitus ja maolaississit sopivat monarkian purkamisesta

Nepalin hallitus ja entiset maolaississit pääsivät sunnuntaina sopuun maan muuttamisesta tasavallaksi.

Kuningas Gyanendra riisutaan lopuistakin valtaoikeuksistaan keväisten vaalien jälkeen, kerrottiin hallituspuolueiden ja maolaississien yhteisessä lausunnossa.

Kuningas menetti suurimman osan vallastaan jo hallituksen ja maolaississien viime vuonna solmiman rauhansopimuksen myötä. Syyskuussa maolaississit kuitenkin jättivät hallituksen, koska monarkiaa ei ollut purettu kokonaan kuten he olivat vaatineet.

Perustuslakia säätävän kokouksen vaalit on määrä järjestää huhtikuun puoleenväliin mennessä. Nepal muutetaan tasavallaksi sen jälkeen.

Nepalin hallituksen ja maolaississien rauhansopimus päätti maassa kymmenen vuotta riehuneen sisällissodan, jonka aikana sai surmansa yli 13 000 ihmistä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  2. 2

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  3. 3

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  4. 4

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  5. 5

    Poliisi tutkii ravihevosten kuolemaa Ruotsin-laivalla – toinen tammoista Jaajo Linnonmaan firman

  6. 6

    5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

  7. 7

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  8. 8

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  9. 9

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  10. 10

    SM-liigan jumbojoukkue myy pelaajiaan – ”Fanien röyhkeää huijaamista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  6. 6

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  7. 7

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  8. 8

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  9. 9

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  10. 10

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  2. 2

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  3. 3

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  4. 4

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  5. 5

    Poliisi tutkii ravihevosten kuolemaa Ruotsin-laivalla – toinen tammoista Jaajo Linnonmaan firman

  6. Näytä lisää