Toni, Anton, Antto

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tallinnalaiset kauhistelivat tuhojen jälkiä

Tallinnan keskustassa oli aamupäivällä rauhallista, mutta öisen mellakoinnin jälkien siivoaminen kestää vielä pitkään.

Kaduilla liikkuvat ihmiset napsivat vaitonaisina valokuvia rikotuista ikkunoista ja Kosmos-elokuvateatterin lähellä poltetusta R-kioskista.

Tuhot keskittyvät lopulta melko pienelle alueelle Vapaudenaukion ja Pärnun maantien ympäristöön. Vanhassakaupungissa vandaalit tekivät pahaa jälkeä lähinnä Väike-Karja-kadulla, jonka kauppojen näyteikkunat on lähes järjestään rikottu säpäleiksi. Joku oli ehtinyt myös Raatihuoneentorille, jossa Sampo-pankin ikkunat oli isketty sisään.

- Aivan käsittämätöntä, että tämmöistä voi tapahtua Virossa, Pärnun maantiellä sijaitsevan elintarvikemyymälän totaalista hävitystä pikkupoikansa kanssa katseleva Tiina Kallas sanoi.

Myymälän sisällä henkilökunta siivosi päätään puistellen kaikkialle levinneitä lasinsirpaleita. Kaupan oveen teipatun lapun mukaan liike on toistaiseksi suljettu "onnettomuuden vuoksi".

Isoja vahinkoja oli kärsinyt myös viereinen pankki, jossa ikkunoiden lisäksi ainakin yksi pankkiautomaatti oli moukaroitu säpäleiksi. Välineenä oli ilmeisesti käytetty katuvarren kiviä, joita oli kaivettu irti muutaman kymmenen metrin päästä.

Viron hallitus lupasi, että kaikki vahingot korvataan valtion varoista. Koko laskun arvioidaan nousevan miljooniin kruunuihin.

Mellakoinnin alkusytykkeenä olleen Pronssisoturin entisellä sijaintipaikalla oli aamupäivällä tiukka poliisivartiointi, mutta muuten rauhallista. Harvat uteliaat napsivat valokuvia isosta valkoisesta teltasta, joka on pystytetty suojaamaan aukiolla tehtäviä kaivauksia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

  6. 6

    Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

  7. 7

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  8. 8

    Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

  9. 9

    Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

  10. 10

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  4. 4

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  7. 7

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  8. 8

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  9. 9

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

  6. Näytä lisää