Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Amerikkalaispoliisien partiointi kärsii bensan hinnasta

Bensiinin korkea hinta on alkanut rassata myös lainvalvontaa Yhdysvalloissa. Poliisien autopartiointia on jouduttu rajoittamaan monilla paikkakunnilla, kun budjetti on mennyt miinukselle.

- Valitettavasti se koskee meitä samalla tavalla kuin muitakin. Yhä suurempi osa rahoista menee polttoaineeseen, painotti Washingtonin osavaltiossa sijaitsevan Kennewickin poliisipäällikkö Brian Swartswalter paikalliselle medialle.

Toistaiseksi poliiseja on vain kehotettu sammuttamaan partioauton moottori niin usein kuin mahdollista, mutta ajorajoituksia voi olla tulossa.

Ongelma on kärjistynyt monilla harvaan asutuilla alueella. Joissain poliisipiireissä partioauto voi ajaa vuoron aikana jopa 800 kilometriä ja bensa vie yhä suuremman osan niiden budjetista.

Monin paikoin ollaan luopumassa myös suositusta tavasta, jonka mukaan osa poliiseista ajaa työmatkat partioautolla. Pihassa iltaisin seisovan poliisiauton tiedetään pitävän naapuruston rauhallisena.

Nyt esimerkiksi poliisit Marylandin Anne Arundelin piirikunnassa ovat saaneet ohjeet ajaa työmatkat omalla autolla.

- Joidenkin bensaa säästävien ohjelmien seurauksena voi olla poliisipalvelujen heikkeneminen, varoittaa oikeusministeriön analyytikko Karl Bickel Usa Today -lehden mukaan.

Esimerkiksi Georgian osavaltiossa liittovaltion poliiseja on kehotettu lyhentämään partiomatkojaan. Ohiossa paikallispoliisit ovat ottaneet käyttöön sähkökäyttöisiä golfautoja partioautojen tilalle.

Tilanne ei ole aiheuttanut ainakaan toistaiseksi mitään rikosaaltoa, mutta tutkijat ovat huolissaan, sillä kesä on yleensä vilkasta aikaa poliisiasemilla. Poliiseja työllistävät muun muassa asuntomurrot ja kesälomien synnyttämät perheriidat. Kesällä tarvitaan myös yleensä enemmän aikaa liikennevalvontaan kuin talvisin.

- Ennen kuin mitään päätöksiä tehdään, olisi syytä verrata sitä, mitä säästetään ja mitä joudutaan uhraamaan rikosten ennaltaehkäisyssä ja niihin reagoinnissa, varoittikin maan suurimman poliisijärjestön Fraternal Order of Policen johtaja Jim Pasco Usa Todayssa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  3. 3

    ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

  4. 4

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  5. 5

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  6. 6

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  7. 7

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  8. 8

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  9. 9

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  10. 10

    Heidi Sohlbergin syöpähoidot ohi – julkaisi tunteikkaan kuvasarjan sairaalasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  4. 4

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  5. 5

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  9. 9

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  3. 3

    ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

  4. 4

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  5. 5

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  6. Näytä lisää