Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Juutalaisvainot kyseenalaistava kokous alkoi Iranissa

Iranissa alkoi konferenssi, jonka aiheena on juutalaisvainojen kyseenalaistaminen. Länsimaat ja Israel ovat arvostelleet tapahtumaa jyrkästi.

Iranin ulkoministeri Manucher Mottaki sanoi, että kaksipäiväisellä konferenssilla ei haluta kiistää tai vahvistaa holokaustia, juutalaisten joukkotuhoamista.

Kokousvieraina on kuitenkin tunnettuja holokaustin kiistäjiä ympäri maailman. Mottaki kuvasi tapahtumaa "tieteelliseksi foorumiksi".

Paikalla on muun muassa ranskalaisprofessori Robert Faurisson, joka on saanut ehdollisen vankeustuomion holokaustin kieltämisestä. Mukana on myös Ku Klux Klanin entinen johtaja David Duke.

Iranin tiedetään tukevan aktiivisesti niin sanottuja revisionistisia historiakäsityksiä, joiden mukaan natsien toteuttama juutalaisten joukkomurha on kokonaan tekaistu tarina tai ainakin tapahtumia on liioiteltu. Myös presidentti Mahmud Ahmadinejad on tunnettu tämänsuuntaisista puheistaan.

Ahmadinejad on sanonut juutalaisten joukkomurhaa "myytiksi".

Ahmadinejad on vaatinut myös Israelin pyyhkäisemistä pois kartalta. Tämä ja epäilyt Iranin ydinasekehittelystä ovat herättäneet lännessä jo etukäteen vastalauseita.

Iran on kieltäytynyt paljastamasta konferenssiin osallistuvien nimiä. Iran torjuu myös syytökset juutalaisvastaisuudesta viitaten muun muassa siihen, että Iranissa asuu 25 000 juutalaista. Myös konferenssin osallistujissa on juutalaisia, jotka kuuluvat sionismia vastustaviin ääriliikkeisiin.

Natsi-Saksa tappoi tai tapatti noin kuusi miljoonaa juutalaista. Myös miljoonia ei-juutalaisia tapettiin.

Kymmenkunnassa Euroopan maassa on säädetty laki, jonka mukaan on rikos kiistää juutalaisten joukkotuho. Näihin maihin kuuluvat Saksa ja Itävalta.

Itävallassa tuomittiin helmikuussa kolmeksi vuodeksi vankeuteen brittiläinen David Irving, joka sanoo lukua surmansa saaneiden juutalaisten määrästä suuresti liioitelluksi.

(STT-AFP-Reuters)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

  5. 5

    Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  7. 7

    X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

  8. 8

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  9. 9

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  10. 10

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto on X Factor -finaalissa! Miten käy muiden kilpailijoiden?

  5. 5

    Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

  6. Näytä lisää