Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Mielenosoittajat ottivat Ahtisaaren vastaan

Kosovon poliisi pidätti keskiviikkona kymmeniä ihmisiä, jotka osoittivat mieltään YK:n välittäjän Martti Ahtisaaren vierailun aikana. Ahtisaari saapui tiistaina Pristinaan tapaamaan maakunnan albaanien ja serbivähemmistön johtajia.

Mielenosoittajia kerääntyi sekä Kosovon parlamenttitalon että YK:n päämajan edustalle. Marssijoita oli yhteensä satoja, joista noin 70 pidätettiin. He kuuluvat albaanijoukkoon, joka vastustaa neuvotteluita Serbian kanssa. - Neuvotteluilla pyritään Kosovon jakamiseen. Hän (Ahtisaari) edustaa Serbian kantaa, syytti eräs mielenosoittaja.

Vetevendosja-ryhmä vaatii enemmistön tahdon kunnioittamista ja Kosovon irrottautumista Serbiasta. Se syytti samalla myös poliisia liiallisesta voimankäytöstä kannattajiaan vastaan.Ahtisaaren kolmipäiväisen matkan tavoitteena on vauhdittaa neuvotteluita, joita on käyty helmikuusta lähtien Wienissä. Kosovon serbit eivät edes suostuneet osallistumaan keskusteluihin kuun alussa.

Ahtisaari tapaa Kosovossa maakunnan YK-hallinnon johtajan Joachim Rückerin, Kosovon pääministerin Agim Cekun, presidentti Fatmir Sejdiun ja maakunnan serbien edustajien kanssa.

Albaaneja on Kosovon väestöstä 90 prosenttia. Serbien mukaan Kosovo on serbialaisen kansakunnan syntykoto, jota ei voi irrottaa Serbiasta. Kosovon albaanienemmistö vaatii maakunnalle täyttä itsenäisyyttä, mutta Serbia ei ole halukas päästämään siitä irti. Ratkaisu Kosovon tulevaisuudesta pyritään löytämään vuoden loppuun mennessä.

(STT-DPA-AFP-IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    Tyrmäävä tulos – Näin SM-liigavalmentajat vastasivat kysymykseen NHL-säännöstä

  5. 5

    Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

  6. 6

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  7. 7

    Muistatko vielä tällaisen Saaran? 20 tyyliä ennen X Factor -suosiota

  8. 8

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Espoolainen Marjut otti ”hämäävän” kuvan auringonnoususta – ”Ei Thaimaasta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  6. 6

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  7. 7

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  8. 8

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    Tyrmäävä tulos – Näin SM-liigavalmentajat vastasivat kysymykseen NHL-säännöstä

  5. 5

    Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

  6. Näytä lisää