Nestori

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kielto kerätä rahaa Rimma Saloselle tyrmistyttää Venäjällä

Rimma Salosen kohtelusta Suomessa on syntynyt taas uusi kohu Venäjällä - ja jälleen kerran uutiset on tehty puolittaisin tiedoin.

Kohu sai alkunsa, kun Suomen antifasistinen komitea haki rahankeräyslupaa tarkoituksenaan auttaa Anton-pojan äitiä tämän vaikeassa taloudellisessa tilanteessa ennen oikeudenkäynnin alkua.

Tampereen poliisi ei kuitenkaan keräyslupaa myöntänyt, minkä jälkeen antifasistista komiteaa edustava Johan Bäckman tiedotti asiasta venäläisille uutisvälineille.

Muun muassa uutistoimisto Interfax kertoi, että kieltoa oli perusteltu hakijoille sillä, että keräyksestä uhkasi tulla liian pitkäkestoinen.

- Mutta itse asiassa me aioimme järjestää sen tiukassa aikataulussa ja kerätä noin tuhat euroa kaikkein välttämättömimpiin menoihin, Interfax siteerasi Bäckmania.

Rahankeräyskieltoon reagoi välittömästi myös Venäjän ulkoministeriön edustajana Pietarissa toimiva Daniil Prilepin.

- Kiellon myötä käy selväksi (Suomen) valtion asenne lapsikaappaustarinan osapuoliin, Prilepin tulkitsi uutistoimisto Baltinfolle.

- Jos on olemassa ryhmä ihmisiä, jotka haluavat auttaa rehellisesti jotain toista henkilöä, niin miksi he eivät saa sitä tehdä? Mielestäni siinä ei ole mitään laitonta eikä sellaisia pyrkimyksiä pitäisi estää, hän sanoi.

Tampereen poliisin mukaan rahankeräyslupa kariutui kuitenkin siihen, että Suomen antifasistinen komitea ei ole rekisteröity yhdistys.

- Suomen lain mukaan rahankeräystä voi suorittaa rekisteröity yhteisö, mutta kyseinen komitea ei ole sellainen. Hakemus kaatui yksinkertaisesti tähän seikkaan ja se kerrottiin perusteluissa myös hakijalle, lupa-asioista vastaava apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä sanoi IS:lle.

Suomen laki tuntee myös mahdollisuuden antaa rahankeräyslupa rekisteröimättömälle yhteisölle.

Lain mukaan rekisteröimätön yhteisö voi saada rahankeräysluvan, jos sillä on yksinomaan yleishyödyllinen tarkoitus tai jos sen toiminnan tarkoituksena on varojen hankkiminen taloudellisissa vaikeuksissa olevan yksittäisen henkilön tai perheen auttamiseksi. Tällöin kuitenkin edellytetään, että rekisteröimättömyys johtuu siitä, että yhteisön asemasta on säädetty Suomen lainsäädännössä, tai siitä, että yhteisön toiminta on tilapäistä luonteeltaan.

  • Venäjä

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. 6

    Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

  7. 7

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  8. 8

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  9. 9

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  10. 10

    Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  5. 5

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  6. 6

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  7. 7

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  8. 8

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  9. 9

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  10. 10

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. Näytä lisää