Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kuussa käynyt Neil Armstrong ei pidä julkisuudesta

Ensimmäisenä kuun kamaralla 40 vuotta sitten astellut astronautti Neil Armstrong ei pidä julkisuudesta. Sunnuntain ja maanantain Apollo-yhteisesiintymiset olivat niitä harvoja julkisia tilaisuuksia, joissa Armstrong suostui olemaan läsnä.

Apollo-astronautit painottivat Marsiin menon tärkeyttä, kun he puhuivat avaruushallinto Nasan tiloissa.

-Marsissa voi olla elämää. Ja jos siellä on, niin olen hiiskatin varma, että sinne pitäisi mennä tutkimaan sitä, sanoi Buzz Aldrin.

Apollo 11 -kolmikko Neil Armstrong, Buzz Aldrin ja Michael Collins tapasi myös presidentti Barack Obaman Valkoisessa talossa.

Obama on tunnettu avaruustutkimuksen kannattaja, mutta ohjelmien tulevaisuus on kiinni rahasta. Astronautit halusivat kiirehtiä presidenttiä ja hallitusta.

Virallisena tavoitteena on palata kuuhun vuonna 2020, mutta hanke voi vesittyä rahapulan vuoksi. Kunnianhimoisen suunnitelman mukaan kuuhun perustettaisiin pysyviä tukikohtia Mars-lentoa varten.

-Olen huolissani Nasan etanan vauhdista, Aldrin tuskaili. -Jos tähtäin on kuuhun palaamisessa, niin Mars voi jäädä haaveeksi. Se oli lempiplaneettani lapsena ja on sitä yhä, Aldrin kertoi.

Armstrong inhosi rahastusta

Armstrong on ollut mukana kulissien takana muun muassa komiteassa, joka tutki vuoden 1986 sukkulaonnettomuutta. Julkisuudesta hän on kuitenkin saanut tarpeekseen. Hänen kerrotaan suuttuneen, koska hänen nimissään yritettiin jatkuvasti tehdä rahaa.

Armstrong haastoi jopa Hallmark-korttiyhtiön oikeuteen kuuluisien sanojensa "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle" luvattomasta käytöstä. Hän lopetti nimikirjoituksien jakelun kun sai tietää, että niitä myytiin eteenpäin huikeisiin hintoihin.

Armstrong oli myös raivoissaan kuulleessaan, että parturi oli myynyt hänen hiussuortuvansa yli kolmentuhannen dollarin hinnasta.

Kuun pinnalla käytiin kuusi kertaa, ja kaikkiaan kaksitoista astronauttia käveli sen pinnalla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

  2. 2

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  3. 3

    Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

  4. 4

    Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

  5. 5

    Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

  6. 6

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  7. 7

    Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

  8. 8

    Kommentti: Suomalaishiihtäjän totaalinen romahdus sotki valinnat – Mari Laukkanen nousemassa yllättäen MM-viestiin

  9. 9

    K-18, sisältää täysin sopimatonta kieltä! Nämä seksirunot eivät kelvanneet Kalevalaan

  10. 10

    Axl Smith kuvasi myös ystävänsä seksipuuhat – esitteli videon WhatsAppin ”Haippiringissä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  3. 3

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  6. 6

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  7. 7

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  8. 8

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  9. 9

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  10. 10

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

  2. 2

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  3. 3

    Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

  4. 4

    Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

  5. 5

    Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

  6. Näytä lisää