Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kaappaajat antautuivat

Kaksi turkkilaisen matkustajakoneen kaapparia vapauttivat matkustajat ja antautuivat viranomaisille Antalyassa Etelä-Turkissa lauantaina. Kone kaapattiin pian sen lähdettyä Kyproksen turkkilaisosasta Istanbulia kohtia mukanaan 136 matkustajaa.

Toinen kaappaajista on turkkilainen ja toisella on Syyrian passi, mutta hän on ilmeisesti palestiinalainen, kertoi Turkin sisäministeri Osman Günes.

Günes ei halunnut kommentoida tietoja, joiden mukaan kaksikko oli ilmoittanut kuuluvansa al-Qaidaan. Turkkilaisviestimien mukaan poliisit eivät ole löytäneet kaappaajien taustoissa minkäänlaisia kytköksiä terroristiverkostoon.

- He sanoivat olevansa al-Qaidasta, kertoi matkustajiin kuulunut Erhan Erkul NTV-televisiolle.

Mahmut-niminen matkustaja taas kertoi CNN-Turk-kanavalle, että kaapparit sanoivat haluavansa protestoida Yhdysvaltoja vastaan ja tahtoivat vain saada äänensä kuuluville.

Toiselta kaappaajalta löytyi veitsi. Kaapparit sanoivat myös, että heillä oli pommi, mutta heidän mukanaan olleesta paketista paljastui lehtitietojen mukaan vain muovailuvahaa.

Viranomaiset pidättivät myös kolmannen henkilön, yhden matkustajista jonka epäiltiin olleen kaksikon kumppani. Hänet vapautettiin kuitenkin kuulustelujen jälkeen.

Kaappaus muuttui sekasorroksi

Turkkilaisen Atlas Jet -lentoyhtiön MD-83-kone lähti Kyproksen pohjoisosan turkkilaisalueelta Suomen aikaa kello 7.15 lauantaina kohti Istanbulia. Kone kaapattiin pian lähdön jälkeen, ja se laskeutui Antalyan lomakaupunkiin Etelä-Turkkiin tankkausta varten.

Neuvoteltuaan viranomaisten kanssa kaappaajat vapauttivat koneessa olleet naiset ja lapset. Seuranneessa sekasorrossa valtaosa muista matkustajista pääsi pakoon koneen takaovesta, ja lentäjät hyppäsivät ulos ohjaamon ikkunasta. Koneeseen jäi vain muutamia matkustajia ja miehistön jäseniä.

Sisäministeri Günes kieltäytyi kertomasta lähemmin, millaisin menetelmin kaappaajat oli saatu antautumaan. Koneen luo oli kuitenkin tuotu erikoisjoukkoja, jotka olivat valmiina toimimaan, jos neuvotteluissa ei olisi onnistuttu.

Antalyan kuvernööri Alattin Yuksel kertoi, että kaappaajat olivat vaatineet koneeseen uusia lentäjiä ja kertoneet lähtevänsä Iraniin. Kun heille oli kerrottu, että konetta oli ensin korjattava, he olivat vaatineet uutta tilalle.

- Kun kerroimme heille, että uuden koneen hankkimiseen menisi viisi tuntia, he suostuivat antautumaan, kuvernööri sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

  5. 5

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  6. 6

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  7. 7

    Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

  8. 8

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  9. 9

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  10. 10

    Kommentti: Romuttaja-Renzi löysi itsensä romutuksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  10. 10

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

  5. 5

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  6. Näytä lisää