Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Meksikon tulvat eivät hellitä

Tuhannet ihmiset kiipesivät talojen katoille lauantaina odottamaan evakuointia eteläistä Meksikoa piinavan jättitulvan kynsistä. Tulvavesi on peittänyt alleen lähes koko Tabascon osavaltion. Ainakin 800 000 ihmistä on jäänyt kodittomaksi.

Useita kaupunkeja ja kyliä, muun muassa osavaltion pääkaupunki Villahermosa, on muuttunut ruskean veden peittämiksi järviksi. Tulvaveden pinnan ylle yltävät vain puunlatvat ja korkeimmat rakennukset.

Noin 70 000 ihmistä vietti yönsä hätäsuojissa, joihin pelastustyöntekijät ovat kuljettaneet ihmisiä helikoptereilla, veneillä ja vesiskoottereilla. Osa tulvaveden varaan joutuneista ovat pelastautuneet talojen katoilta uimalla korkeammille tasanteille.

Presidentti Felipe Calderon on määrännyt maan ilmavoimat kuljettamaan tulva-alueelle elintarvikkeita sekä evakuoimaan ihmisiä.

- Me tarvitsemme apua, koulun katolta helikopterilla pelastettu nainen sanoi uutistoimisto Reutersille.

- Paljon ihmisiä on pulassa, mukana on raskaana olevia naisia ja lapsia. He eivät halunneet jättää kotejaan, mutta nyt ei ole muuta vaihtoehtoa. Me olemme menettäneet kaiken, nainen sanoi.

Sähköt ovat tulva-alueella poikki, samoin matkapuhelinverkko. Ruoka ja juomakelpoinen vesi ovat käymässä vähiin, ja nälkäiset ihmiset jonottavat ruokakauppoihin. Osa kaupoista on suljettu, sillä elintarvikkeet ja lääkkeet ovat loppuneet. Nyt alueella pelätään myös kulkutautien leviämistä.

Tähän mennessä vain yhden ihmisen on vahvistettu kuolleen tulvan seurauksena.

Toiveet siitä, että tulvavesi olisi lähtenyt laskemaan perjantaisen auringonpaisteen ansiosta, osoittautuivat turhiksi, kun lauantaina alueelle saatiin lisää sateita.

Tulva on seurausta noin viikon kestäneistä rankkasateista. Tabascon alue tulvii vuosittain, mutta tämänvuotista tulvaa on kuvattu pahimmaksi 50 vuoteen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

  3. 3

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  4. 4

    ISTV suora lähetys juuri nyt: Saara Aalto Suomessa!

  5. 5

    Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

  6. 6

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  7. 7

    Kahta miestä esitetään vangittavaksi Kerimäen ammuskelusta – tulittivat liikkuvaa autoa käsiaseella

  8. 8

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  9. 9

    6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

  10. 10

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. 6

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  7. 7

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  8. 8

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  9. 9

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

  3. 3

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  4. 4

    ISTV suora lähetys juuri nyt: Saara Aalto Suomessa!

  5. 5

    Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

  6. Näytä lisää