Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ravintolat huijaavat asiakkaita ruokaannosten kalorimäärissä

Erilaiset dieettiohjeet ja ruokavaliot ovat erityisesti naisten suosikkilukemista vuodenaikana, jolloin kevätaurinko muistuttaa tulevasta bikinikaudesta. Monet tuskailevat painonsa kanssa, vaikka tarkkailevat hyvinkin tiukasti syömisiään.

Nyt ilmiölle on löytynyt yksi selitys ainakin Yhdysvalloissa: ravintoloiden ilmoittamat annosten kalorimäärät saattavat olla kaukana totuudesta. Tuoreen selvityksen mukaan ne voivat heittää jopa 20 prosenttia - tietenkin aina yläkanttiin.

Monet amerikkalaiset ravintolaketjut ilmoittavat ainakin joidenkin annosten kalorimäärät ruokalistoissaan. Näin on etenkin laihduttajien suosimien "kevyempien annosten kohdalla.

Ravintoloiden lepsuilu tarkoittaa sitä, että painoaan tarkkaileva asiakas uskoo syövänsä annosta, jossa on 500 kaloria, mutta niitä onkin kuutisensataa.

Tuft University -yliopiston ravitsemustieteen laitoksen tutkijat mittasivat monien suosittujen ravintolaketjujen ja pikaruokaloiden tarjontaa.

- Jos laihduttajat käyttävät näitä esillä olevia kalorimääriä painontarkkailussaan, niin tämän luokan epätarkkuudet aiheuttavat selvää painonousua vuoden aikana, kertoi tutkimuksen tekijä Susan Roberts tiedotteessaan.

Olematonta valvontaa

Yhtenä kauhuesimerkkinä mainittiin aamiaisiin keskittyvän Dennis-ravintolaketjun paahtoleipäannos. Ravintolan mukaan se painoi 28 grammaa ja sisälsi 97 kaloria. Tutkijoiden testi osoitti kuitenkin, että annos painoi 72 grammaa ja sisälsi 283 kaloria.

Sama ongelma koski useita laihduttajien suosimia pakasteaterioita. Niiden kalorimäärien heitto oli kuitenkin ravintola-aterioita pienempi, keskimäärin kahdeksan prosenttia valmistajan ilmoittamasta luvusta.

Lainlaatijat vahtivat tarkasti, että ruokapakkausten paino vastaa lähes grammalleen ilmoitettua painoa. Sen sijaan ilmoitetun ravintosisällön valvonta on lähes olematonta.

Yhä useamman ravintolan ruokalistassa ilmoitetaan ainakin joidenkin ruoka-annosten kalorit, rasva ja sokerit, mutta monet lainlaatijat haluaisivat annosten kalorimäärän julkistamisen pakolliseksi.

Kaliforniassa ravintoarvojen mainintaa koskeva laki on ollut voimassa vuodesta 2008. Myös Seattlen ja New Yorkin kaupunkien ravintoloita koskee samanlainen määräys.

Yhdysvaltain terveysviranomaisten arvion mukaan amerikkalaisista yli kolmannes on ylipainoisia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. 6

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  7. 7

    Krista Pärmäkoski arvosteli Charlotte Kallaa, ruotsalaiselta tyly kuitti takaisin: ”Voi tulla sanomaan suoraan...”

  8. 8

    Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

  9. 9

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  10. 10

    Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  5. 5

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  8. 8

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  9. 9

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  10. 10

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. Näytä lisää