Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Viimeinenkin kiipeilijä pelastettiin K2-vuorelta

Viimeinenkin K2-vuorella pulaan jäänyt vuorikiipeilijä saatiin keskiviikkona kuljetettua turvaan. Pahoista paleltumista kärsivä italialainen Marco Confortola lennätettiin aamulla hoitoon Skardun kylään, josta hänet aiottiin myöhemmin kuljettaa Islamabadiin.

Confortola tuotiin K2:n perusleiriin jo tiistaina, mutta helikopterilento pois vuorelta ei tuolloin onnistunut huonon sään vuoksi.

Confortola vietti vuorella viisi vuorokautta viime perjantaina sattuneen kiipeilyturman jälkeen, jossa kuoli 11 kiipeilijää.

- Olen onnellinen, että olen elossa. Käteni ovat melko hyvässä kunnossa mutta jalkani ovat mustat, sillä ne ovat paleltuneet. Mutta olen pystynyt kävelemään, Confortola kertoi tiistaina uutistoimisto Ansan mukaan.

Confortola kertoi olevansa iloinen siitä, että hän pääsi K2:n huipulle asti, sillä se oli hänen pitkäaikainen unelmansa.

K2 on maailman toiseksi korkein vuori Mount Everestin jälkeen. Sille kiipeäminen johtaa kuitenkin viisi kertaa todennäköisemmin kuolemaan kuin Mount Everestille nouseminen. K2-vuorta pidetäänkin kiipeilijöiden äärimmäisimpänä haasteena.

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  4. 4

    Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

  5. 5

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  6. 6

    Länsimetro valmis liikenteelle huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

  7. 7

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  8. 8

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  9. 9

    Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

  10. 10

    Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  4. 4

    Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

  5. 5

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  6. Näytä lisää