Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Venäläisastrologi: Obama koituu maansa kohtaloksi

Tunnettu venäläinen astrologi Pavel Globa ei odota mitään hyvää Yhdysvaltain uudelta presidentiltä Barack Obamalta.

Globan mukaan "Venäjän oma Nostradamus" eli Vasili Nemtshin ennusti jo 1600-luvulla, että Yhdysvaltain 44. presidentti tulee olemaan kohtalokas omalle maalleen.

Nemtshin myös mainitsi, että presidentti tulee olemaan "poikkeavanlaatuinen", mikä Globan mukaan viittaa Obaman mustaan ihonväriin.

Globa kertoi ensimmäisen kerran näistä ja omista ennustuksistaan jo 18 vuotta sitten.

- Yhdysvaltain kohtaloksi muodostuu 44. presidentti, jonka aikana maan kehitys kulkee taaksepäin, Globa sanoi vuonna 1991 julkaistussa haastattelussa Bulvar Gordona -lehden mukaan.

Jälkeenpäin näyttää siltä, kun Globa olisi osannut ennustaa Yhdysvaltain taloustaantuman, joka tosin alkoi jo ennen Obaman valintaa.

- Ettekö suo minulle tässä muutaman kuukauden erehtymisen mahdollisuutta? Enkä sitä paitsi silloinkaan väittänyt, että hän itse tuo tullessaan kriisin, vaan että hänen aikakauteensa yhdistyy vaikeuksia Yhdysvaltain taloudessa, Globa selvitti tuoreessa haastattelussa.

Vostok Median mukaan Globa pitää Obamaa Yhdysvaltain omana Mihail Gorbatsovina, jonka aikana koko Neuvostoliitto lakkasi olemasta.

- Häneen kohdistuu erittäin suuria toiveita, mutta hän ei pysty niitä täyttämään kuten ei aikanaan pystynyt Mihail Gorbatshovkaan, Globa muotoili.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

  3. 3

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  6. 6

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  7. 7

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  8. 8

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  9. 9

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  10. 10

    Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  6. 6

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  7. 7

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  10. 10

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  10. 10

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

  3. 3

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  6. Näytä lisää