Unelma, Anelma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ammutun agentin leski haastaa Berlusconin

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Rosa Calipari sai musertavan uutisen: hänen aviomiehensä, Italian salaisen palvelun agentti Nicola Calipari oli saanut surmansa Irakissa amerikkalaissotilaan luodista.

Nyt Calipari, 47, on kuin toinen ihminen: hän on oppositiossa olevan Italian suurimman vasemmistopuolueen Democratici di Sinistran ehdokas huhtikuun parlamenttivaaleissa - ja Irakin sodan puolesta puhuvan Silvio Berlusconin näyttävä vastustaja.

Calipari on kritisoinut äänekkäästi Berlusconin hallituksen Irakin-politiikkaa sekä erityisesti sitä, että hallitus ei ole painostanut Yhdysvaltoja ottamaan vastuuta hänen miehensä surmasta.

Tästä huolimatta Calipari painottaa, että hänen ehdokkuudessaan ei ole kyse kostosta Berlusconille. Jos hän tulee valituksi Italian senaattiin, hän aikoo selvittää miehensä kuolemaan johtaneet syyt.

- Eräs tapa antaa kuolemalle jokin selitys oli minun osallistumiseni. Se kasvoi lopulta laajemmaksi asiaksi, poliittiseksi osallistumiseksi. Kyseessä ei ole kosto, Calipari vakuutti uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Rosa Calipari on viime päivinä hiljentynyt suremaan miehensä kuoleman muistopäivää. Samaan aikaan Berlusconi on huseerannut äänekkäästi Yhdysvaltain-matkallaan, jolta hän juuri palasi takaisin kotimaahan.

Vierailun aikana Berlusconi muun muassa ylisti ylenpalttisesti isäntiään ja vaati "jokaista demokraattista maata käymään Yhdysvaltojen rinnalla sotaa vapauden puolesta".

Calipari kuoli, kun hän oli vapauttamassa italialaistoimittaja Giuliana Sgrena irakilaissieppaajien kynsistä. Omaisten mukaan kuolema johtui selkeästi Yhdysvaltain sotilaiden virheestä, mutta lopullista selvyyttä tapahtumista ei ole koskaan saatu eikä ketään ole tuomittu tapauksesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  9. 9

    Testaa, miten sinkku olet!

  10. 10

    Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  4. 4

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  5. 5

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  8. 8

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. Näytä lisää