Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kiinan orjaskandaalista nimellisiä rangaistuksia

Kiina ilmoitti maanantaina rankaisseensa 95:ttä kommunistisen puolueen virkamiestä orjaskandaalin vuoksi. Suurin osa rangaistuista pääsi kuitenkin pälkähästä pelkällä varoituksella.

Orjaskandaali tuli julki kesäkuussa Shanxin maakunnassa ja sen naapurissa Henanissa. Tuolloin paljastui, että kiinalaisissa tiilitehtaissa ja hiilikaivoksissa työskenteli satoja ihmisiä orjina epäinhimillisissä olosuhteissa.

Monet orjista olivat lapsia, jotka oli siepattu vanhemmiltaan ja myyty orjatyöhön. Nuorimmat heistä olivat vasta kahdeksanvuotiaita.

Shanxin maakunnan kurinpitokomission päällikön Yang Senlinin mukaan komissio on kuukauden tutkimusten jälkeen saanut selville, ketkä puolueen ja kunnallishallinnon virkamiehet olivat tekemisissä orjuuttamisen kanssa.

Kolme virkamiestä erotettiin puolueesta ja seitsemän puolueessa työskennellyttä sai potkut. Rikossyytteet odottavat kahdeksaa virkamiestä. Kaikki muut rangaistut saivat ainoastaan varoituksen tai arvonalennuksen puolueessa.

Viime viikkoina 31 ihmistä on joutunut oikeuden eteen Shanxissa orjaskandaalin vuoksi. He ovat kuitenkin olleet orjatyövoimaa käyttäneiden tehtaiden omistajia ja esimiehiä, eivät puolueen tai kuntien virkamiehiä. Henanin tutkimusten etenemisestä ei ole juurikaan kerrottu julkisuudessa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  2. 2

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  5. 5

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  6. 6

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  9. 9

    Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

  10. 10

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  10. 10

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  2. 2

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  5. 5

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  6. Näytä lisää