Nestori

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Matkustajat jonottivat rauhallisesti hotellipaikkoja

Tallinnan sataman A-terminaali alkoi lauantai-iltapäivänä kello viiden maissa täyttyä Nordlandian matkustajista, jotka jonottivat hotellipaikkaa. Useimmat ottivat tilanteen rauhallisesti.

- Vähän epätietoisia tässä kyllä ollaan. Soitimme laivayhtiöön ja sieltä luvattiin, että paikka hotellista löytyy, mutta saa nähdä, kuinka käy, jonon häntäpäähän jääneet hyvinkääläiset Tuija Vuorio ja Tarja Kahra kertoivat.

He olivat saapuneet Tallinnaan jo edellisenä päivänä ja kuulivat Nordlandian haverista sattumalta kaupungilla vastaan tulleilta tutuilta.

Isomman naisporukan kanssa päiväristeilylle saapunut helsinkiläinen Ritva Kinanen sen sijaan havaitsi jo Nordlandialta poistuessaan, että jotain erikoista on tapahtunut.

- Oltiin menossa maihin, kun kaverit huomasivat, että laivan kyljessä on iso reikä, Kinanen sanoi.

Henkilökunta ei hänen mukaansa kertonut matkustajille asiasta mitään. Laivalla ei myöskään tuntunut satamaan tullessa mitään isompaa kolausta. Muutamille matkustajille olikin tullut alkuun se käsitys, että laiva olisi vaurioitunut jo merimatkan aikana.

Matkan venähtäminen päivällä ei tuntunut useimpia kovin paljon harmittavan.

- Kunhan huomenna päästään kotiin, että ehtii maanantaiksi töihin, terminaalin kuppilassa olutta siemailevat herrat toivoivat. Osa jonottajista huolehti myös aamulla Nordlandian hytteihin jääneiden tax-free-ostosten puolesta.

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  2. 2

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

  5. 5

    Nokialla oli vielä yksi yllätys hihassa – tuli takaisin odotettua laajemmin

  6. 6

    Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

  7. 7

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  8. 8

    Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  5. 5

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  6. 6

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  7. 7

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  10. 10

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  2. 2

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

  5. 5

    Nokialla oli vielä yksi yllätys hihassa – tuli takaisin odotettua laajemmin

  6. Näytä lisää