Senja

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tallinnan teletorni suljetaan

Pitäkää kiirettä! Enää kaksi viikkoa aikaa nähdä Tallinna yläilmoista.

Pelastusviranomaiset sulkevat Tallinnan teletornin yleisöltä 26. marraskuuta, koska tornissa ei ole lainmukaista varapoistumistietä.

- Se menee kiinni toistaiseksi. On mahdollista, että torni avataan myöhemmin, jos jostain löytyy 80 miljoonan kruunun (5,35 miljoonan euron) rahoitus varatien rakentamiseksi, kertoo The Baltic Guide lehden päätoimittaja Mikko Savikko.

Savikkoa surettaa, että sulkeminen johtaa myös mielenkiintoisen ravintolan kuolemaan.

- Tallinnan leike paistetun munan ja kilohailin kera löytyi aikoinaan monista ravintoloista. Luultavasti se siirtyy tornin Galaxy-ravintolan myötä ravintolahistoriaan.

- 120 kruunun (8 euron) erikoisuutta ei voi ohittaa. Kermasinappikastike ja lohkoperunat sopivat erinomaisesti porsaalle, Savikko mutustelee.

Teletorni oli uutisten keskipisteenä Moskovan vallankaappauksen aikaan elokuussa 1991. Tornia piirittivät Pihkovasta tulleet panssarijoukot ja tornin puolustajat lukkiutuivat yläkerroksiin taaten televisio-ohjelmien näkymisen.

Torni rakennettiin vuoden 1980 Moskovan olympialaisiin, joiden purjehdukset pidettiin Tallinnassa.

TALLINNAN TELETORNI:

Korkeus 314 metriä

Ravintola 170 metrissä

Pääsylippu 60 kruunia ( 4 euroa)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  2. 2

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  3. 3

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  4. 4

    5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

  5. 5

    Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

  6. 6

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  7. 7

    Tradenomien palkka 3533 e/kk – miehillä hurja ero naisiin

  8. 8

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  9. 9

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  10. 10

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  6. 6

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  7. 7

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  8. 8

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  9. 9

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  10. 10

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  2. 2

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  3. 3

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  4. 4

    5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

  5. 5

    Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

  6. Näytä lisää