Eija

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Viimeistä päivää?

Mitä tekisit tänään, jos olisit viimeistä kokonaista päivää Venäjän presidenttinä?

Ei mitään erikoista, sillä eihän mikään itse asiassa muutu miksikään. Juuri tällaisen kuvan Venäjän presidentti Vladimir Putin on halunnut antaa historiallisesta vallanvaihdoksesta, joka tapahtuu huomenna kello 11 Suomen aikaa.

Tämä päivä kuluu Putinilta venäläislähteiden mukaan aivan normaalisti virkatehtäviä hoitaen. Eilenkin hän kokousti hallituksen kanssa ilman sen kummempia jäähyväistunnelmia. Samaa arkipäiväisyyttä on korostanut myös tuleva uusi presidenttiDmitri Medvedev.

Vallanvaihdossa ei tapahdu mitään dramaattista. Ihmiset elävät kuten elivät sitä ennenkin, Medvedev kuvaili vastikään Argumenty i Fakty -lehden haastattelussa.

Jos Medvedevin sanoja haluaa tulkita oikein kirjaimellisesti, niihin kätkeytyy kenties koko näytelmän juoni.

Eli siis Putin jatkaa ainakin toistaiseksi eloaan Venäjän todellisena johtajana, Venäjän kansa eloaan Putinia palvoen - ja Medvedev eloaan Putinin uskollisena apulaisena.

Medvedevin ensimmäinen työtehtävä presidenttinä on lunastaa lupauksensa, jonka mukaan Putinista tulee hänen pääministerinsä.

Venäjällä uskotaan, että Medvedev ehdottaa Putinin nimitystä jo huomenna, jonka jälkeen se voidaan sinetöidä duumassa torstaina. Samana päivänä Putinista tulee myös valtapuolue Yhtenäisen Venäjän puheenjohtaja.

Yhtenäisen Venäjän johtajana Putin hallitsee jatkossa suvereenisti parlamentin molempia kamareja, joten hän pystyy muun muassa estämään Medvedevin valitseman uuden pääministerin nimittämisen, mikäli se sattuisi olemaan jossain vaiheessa joku muu kuin Putin itse. Duumalla on oikeus myös aloittaa virkarikostutkinta istuvaa presidenttiä kohtaan, mikäli Medvedev ei jostain syystä pysyisikään ruodussaan.

Putinin uskotaan vievän valtaosan luottomiehistään mukanaan, jolloin maan todellinen valtakeskus siirtyy ainakin aluksi Valkoiseen taloon.

Jo viikko sitten Putin antoi ukaasin, jonka mukaan kuvernöörit ryhtyvät jatkossa raportoimaan suoraan pääministerille eikä enää Kremliin.

"Putin tulee takaisin"

Gazeta-lehden mukaan pian on tulossa myös muutos hallituksen toiminnasta säätelevään lakiin, joka on tähän saakka antanut presidentille vallan hallita voimaministeriöitä pääministerin ohi. Lehden mukaan nyt on todettu, että laki onkin ollut ristiriidassa perustuslain kanssa.

Kaikki nämä ovat vasta vihjauksia tulevista toimista, joilla Putinin uskotaan pitävän itsellään Venäjän todelliset vallan avaimet. Maasta onkin vaikeaa löytää asiantuntijaa, joka veikkaisi Putinin jättävän lopullisesti hyvästit Kremlille.

Olen täysin varma, että Putin palaa presidentiksi. Hän tulee takaisin neljäksitoista vuodeksi, kahdeksi seitsemän vuoden periodiksi, tunnettu politiikan tutkija Olga Kryshtanovskaja ennusti Washington Postille.

Yhtenäinen Venäjä on jo pitkään valmistellut kansan mielipidettä sille, että presidentin valtakauden pituutta jatketaan nykyisestä neljästä vuodesta seitsemään vuoteen.Lisäksi on mahdollista, että Venäjän seuraavat presidentinvaalit pidetään jo vuonna 2010, mitä perustellaan tarpeella hajottaa duuman- ja presidentinvaalien pitoajankohta nykyistä kauemmas toisistaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

  4. 4

    Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

  5. 5

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  6. 6

    MM-pronssille upeasti venynyt Kaisa Mäkäräinen nieleskeli onnen kyyneleitä – ”On iso asia”

  7. 7

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  8. 8

    Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

  9. 9

    Sports Illustratedin historian uhkein malli poseeraa pelkässä vartalomaalissa: ”En ole koskaan tuntenut itseäni näin seksikkääksi”

  10. 10

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  2. 2

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  3. 3

    5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

  4. 4

    Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

  5. 5

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  6. 6

    17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

  7. 7

    Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

  8. 8

    Mikä muutos! Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi tukkansa – edusti gaalassa tyrmäävänä pikkuruisessa mekossa

  9. 9

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  10. 10

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  4. 4

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

  4. 4

    Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

  5. 5

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  6. Näytä lisää