Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Internet-romanssi johti kosintaan - aalto imaisi morsiamen kuolemaan

Oregonin rannikolla Yhdysvalloissa sijaitseva Proposal Rock on nimensä mukaisesti kosintakivi. Proposal tarkoittaa suomeksi kosintaa.

22-vuotias Scott Napper päätti jatkaa paikan perintöä ja pyytää tyttöystäväänsä Leafil Alforqueta omakseen juuri siellä.

Napper ja Alforque tapasivat internetin treffipalvelun kautta 2005.

Pari lähti kävelylle Proposal Rockille lauantaina, ja Napper kertoi todenneensa että aallot vaikuttivat tuona päivänä laimeammilta.

Napperilla oli taskussaan vihkisormus. Hän ei koskaan ehtinyt antaa sitä Alforquelle.

Kolmen metrin päässä Propsal Rockista oleva aalto oli hetkessä pariskunnan luona. Aviation-lehden mukaan noin metrinen aalto imaisi tulevan morsiamen merelle.

Alforque painoi vain reilut 42 kiloa, ja katosi Napperin näkökentästä hetkessä.

Epätoivoinen mies hyppäsi mereen rakkaansa perään, mutta turhaan. Naisesta ei enää nähty jälkeäkään.

- Hän oli noin kymmenen metrin päässä ja imeytyi koko ajan poispäin, murheen murtama Napper kertoi.

Muut rannalla olleet hälyttivät pelastushenkilökunnan paikalle. Apu tuli nopeasti, mutta Alforquen ruumista ei ole löydetty.

Aviationin mukaan poliisi ei epäile huijausta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

  2. 2

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  3. 3

    Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

  4. 4

    Tukholmalainen tori eristetty epäilyttävän esineen vuoksi

  5. 5

    Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

  6. 6

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

  9. 9

    Tv-kanavan erikoisen ”Ruotsi-asiantuntijan” taustoista paljastui uutta tietoa

  10. 10

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  7. 7

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  8. 8

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  9. 9

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  10. 10

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

  2. 2

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  3. 3

    Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

  4. 4

    Tukholmalainen tori eristetty epäilyttävän esineen vuoksi

  5. 5

    Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

  6. Näytä lisää