Senja

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tärkeä protestijohtaja kiinni Thaimaassa

Thaimaan poliisi pidätti sunnuntaina tärkeän protestijohtajan, joka on johtanut Bangkokissa sijaitsevan hallituksen rakennuksen jo kuukauden kestänyttä miehitystä.

Chamlong Srimuang pidätettiin tämän poistuttua rakennuksesta äänestämään kaupungin pormestarinvaaleissa.

Chamlong oli ennen lähtöään kirjoittanut kannattajilleen kannustavan kirjeen. Monet epäilevätkin hänen pidätyttäneen itsensä tahallaan saadakseen lisää seuraajia.

Chamlong on yksi yhdeksästä oppositioryhmä PAD:n johtajasta, joita syytetään levottomuuksien lietsomisesta ja yrityksestä kaataa hallitus. Syytteet voivat johtaa kuolemanrangaistukseen.

Kaikkia johtajia ei ole kuitenkaan voitu pidättää, sillä he eivät suostu poistumaan elokuun lopussa valtaamastaan hallituksen rakennuksesta. Ensimmäinen heistä pidätettiin perjantaina.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  2. 2

    Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

  3. 3

    Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

  4. 4

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  7. 7

    Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

  8. 8

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  9. 9

    Trump toisti Valkoisessa talossa väitettä, jonka faktantarkistajat ovat kumonneet

  10. 10

    Keskustan varapuheenjohtaja Kulmuni Berner-uudistuksesta: ”Kyllä esitys muokkauksia olisi paljon tarvinnut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  4. 4

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  5. 5

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  6. 6

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  7. 7

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  8. 8

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  9. 9

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  10. 10

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  2. 2

    Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

  3. 3

    Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

  4. 4

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. Näytä lisää